Kielivalinta

Valitse kieli: suomeksi på svenska in english
 

Haku

 
Tarkennettu haku   Yhteystietohaku

på svenska | in English

 Tekstin koko: a a a a 

Sisältö

« Takaisin edelliselle sivulle

25.5.2012

Suomen kansalaisuuden saaneet -juhla 17.3.2012 VPK-talolla Kaupunginhallituksen puheenjohtajan Minna Arven puhe

 

Hyvät naiset ja herrat, hyvät suomalaiset

kansainvälisyys on tämän päivän maailmassa jatkuvasti käytetty termi, joka eri yhteyksissä käytettynä muuttaa merkitystään. Kansainvälisyys saa uusia merkityksiä ja rooleja sen mukaan, puhutaanko siitä esimerkiksi illan uutislähetyksessä, työpaikan koulutuspäivillä, suurtapahtumien järjestelyjen yhteydessä vai kotona keittiön pöydän äärellä.

Kansainvälisyys-termin ydin pysyy kuitenkin aina samana: kysymys on pohjimmiltaan toisten ihmisten kohtaamisesta. Kansainvälinen toiminta on lopulta yhteistyön tekemistä toisen, taustaltaan ja kulttuuriltaan erilaisten ihmisten kanssa.

Jotta voisi suunnata katseensa tulevaisuuteen, täytyy tuntea juurensa ja historiansa. Turulla on Suomen mittakaavassa ainutlaatuinen perspektiivi kansainvälisyyteen. Turku ja saaristomeri ovat vanhaa kulttuuriseutua, jossa jo vuosituhansia sitten ihmiset ovat viljelleet, kalastaneet ja käyneet kauppaa Pietariin, Tallinnaan, Riikaan ja Tukholmaan. Turusta on ollut yhteys myös itäistä viikinkitietä Novgorodin kautta Konstantinopolin kauppapaikoille asti.

 

Kaupungissa on vilkkaan sataman ansiosta kohdanneet monet aikansa merkkihenkilöt, on perustettu kukoistavia liikeyrityksiä ja tehty naimakauppoja ja Turun kaduilla puhuttu useita kieliä.

Turku on ollut Suomeen saapuvien kulttuurien, ajatusten, oppien ja tavaroiden solmukohta. Tässä ympäristössä on Turun ja samalla koko Suomen historian kehto, tarkastelipa sitä sitten poliittisen historian, sosiaalisen historian tai kansainvälisen kaupankäynnin historian kannalta.

Tänä päivänä Turku on edelleen yksi Suomen kansainvälisimpiä kaupunkeja. Turun väestörakenne on muuttunut voimakkaasti viime vuosikymmenien aikana maahanmuuttajien osuuden kasvun myötä. Turussa asuu nykyään kansalaisia 130 maasta ja täällä puhutaan yli sataa kieltä.

Erilaisten kulttuurien kohdatessa ihmiset joutuvat sopeutumaan erilaisuuteen sekä monenlaisiin muutoksiin. Eri kulttuureista tulevien tavat ja perinteet, uskonnolliset käsitykset tai käsitykset oikeasta ja väärästä voivat olla hyvinkin erilaisia. Eroja syntyy elämäntavoissa myös arvojen ja normien tasolla.

Maahanmuuttajien integroituminen suomalaiseen yhteiskuntaan ja työelämään on tärkeää, samoin kuin maahanmuuttajien mahdollisuus ylläpitää äidinkieltään ja vaalia omaa kulttuuriperintöään. Julkisen vallan tehtävänä on edistää näitä periaatteita.

Turun kaupunki on merkittävä julkisen vallan organisaatio, joka toimillaan pyrkii edistämään asukkaidensa hyvinvointia ja elämän laatua.

Turun strategiassa monikulttuurisuus ja kansainvälisyys ovat keskeisellä sijalla hahmoteltaessa kaupungin tulevaisuutta. Turussa tehdään paljon työtä sen eteen, että kaikki sen asukkaat olisivat tasa-arvoisessa asemassa ja että kaikki tuntisivat asuinympäristönsä turvalliseksi ja viihtyisäksi.

Olemme kokoontuneet tänään juhlimaan tuoreita turkulaisia. Teitä, jotka olette saaneet Suomen kansalaisuuden viime vuoden aikana, ja joista Turku odottaa yhteisen tulevaisuutemme rakentajia. Haluan toivottaa teille kaikille parasta menestystä tulevaisuudessa.


Sivua viimeksi päivitetty 25.5.2012 14:10 ja sivu on julkaistu 25.5.2012 14:10

   

Lisätoiminnot

Verkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio

© 2013 Turun kaupunki | PL 355, 20101 TURKU
Käyntios. Yliopistonkatu 27a | vaihde (02) 330 000 | turun.kaupunki@turku.fi