|
|||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 3.8.2012 Astu peremmälle kaupunkiin!Kaupunginosaviikot jatkuvat rytinällä elokuussa
Elokuun ensimmäisiä Kaupunginosaviikkoja vietetään Maariassa ja Paattisissa, Uittamolla, Raunistulassa ja Hirvensalossa. Runsas ja monipuolinen ohjelmisto on pääosin pääsymaksutonta ja koko perheelle suunnattua. Viikot palkittiin 3.8. Vuoden kotiseututeko -palkinnolla. Kaupunginosaviikot esittelee Turun kaupunginosia yksi kerrallaan viikon mittaisina ohjelmakokonaisuuksina. Ideaa kaupunginosien esittelystä pidettiin niin hyvänä, että se sai perjantaina 3. elokuuta Vuoden kotiseututeko -palkinnon Mikkelissä Valtakunnallisilla kotiseutupäivillä. Viime vuoden Valtakunnalliset kotiseutupäivät vietettiin Turussa. Ohjelmaa neljässä kaupunginosassaMaarian ja Paattisten (6.8.-12.8.) ohjelma katsoo historiaan ja tulevaan muun muassa valokuvanäyttelyn ja keskustelutilaisuuden merkeissä. Ohjelmistosta löytyy myös musiikkia ja ulkoilua esimerkiksi gregoriaanisen musiikki-illan tahdissa ja kirkkovenesouturetken melskeissä. Uittamon (6.8.-12.8.) tanssilavalla on pääosassa tanssin eri tyylit. Tanssikursseja ja -esityksiä löytyy kaikenikäisille, esimerkiksi rumbakurssi aikuisille, lasten tanssikurssi ja perinteiset iltatanssit. Takapihativolin villin lännen sirkus täydentää Uittamon ohjelmaa. Raunistulan (13.8.-19.8.) ohjelma tarjoaa muun muassa kävely- ja bussikierroksia Raunistulaan sekä Rafu Ramstedista kertovan näytelmän ja lauluillan Konsankalliolla. Hirvensalossa (14.8.-19.8.) liikutaan vauhdikkaasti ympäri saaristoa esimerkiksi Hirvensalon ympärijuoksun, jokamies-golfin ja rinneautoilun merkeissä. Viikon ohjelmaan mahtuu mukaan myös talkooiltoja, tansseja ja kartanokonsertti. Kaupunginosaviikkojen ohjelmassa on lisäksi Teatteri Femman Lähiöseikkailuita Uittamoon ja Raunistulaan, MLL:n järjestämä ruokareseptien vaihtokirppis jokaisella viikolla, runokilpailu, jossa palkitaan oivaltavin kaupunginosaruno sekä haastekorttikampanja, jonka avulla voi haastaa naapurin, tutun tai tuntemattoman ilostuttamaan muita kanssaturkulaisia.
- - - - - Turun Euroopan kulttuuripääkaupunkivuotta jatkava Kaupunginosaviikot-ohjelmasarja esittelee Turun kaupunginosia yksi kerrallaan viikon mittaisina ohjelmakokonaisuuksina. Viikkoja koordinoimaan on tammikuussa 2012 perustettu Kaupunginosaviikkojen tukiyhdistys ry. Kaupunginosien erityispiirteitä korostavien viikkojen ohjelma kumpuaa alueilta, asukkaiden ideoista ja toteutuu yhdistysten, järjestöjen, seurojen ym. paikallisten tahojen järjestämänä. Kaupunginosaviikkojen ohjelman avulla voi tutustua eri kaupunginosien ominaispiirteisiin ja viikoille toivotetaan tervetulleeksi sekä alueen omat asukkaat että muut turkulaiset. Sivua viimeksi päivitetty 3.8.2012 14:36 ja sivu on julkaistu 2.8.2012 12:43 |
||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
|||||||||||

