Joka kuu on lukukuu!

Kannattaako lapsille lukea ääneen, no kyllä kannattaa!

Lokakuussa koko Turku lukee. Ja mikä ettei, lukeminen ja kirjojen maailmaan uppoaminen on ihanaa. Oman lapsuuteni lukuharrastuksesta muistan, että Kirsi Kunnaksen kirja Tiitiäisen satupuu teki lähtemättömän vaikutuksen. Vieläkin hymyilyttää ja nostalginen olo nousee pintaan, kun muistelen vanhaa Jaakko Vaakko Vesirottaa...voi, voi Vaivastus ja atsii, atsii aivastus!

Astrid Lindgrenin Se pikkuinen Lotta -kirjan päähenkilö, lujan oman tahdon omaava pikku Lotta, oli miltei idolini. Perheen kuopuksena oli helppoa samastua tähän henkilöhahmoon. Mutta se hetki, kun sain luettavaksi Aapelin kirjan Koko kaupungin Vinski, oli tajunnan räjäyttävä! Osui ja upposi. Melkein vieläkin uskon, että apteekista voi ostaa näkymättömyyspulveria.

Siiran sirkusmatka -kirjan Inspiroiman työpajan Ötökkä, kuva: Leena Hiltunen

Ääneenlukua, nukketeatteria ja ötökkätyöpajoja

Työssäni lastenkulttuurin suunnittelijana olen monella tavalla pyrkinyt edistämään lasten innostusta satuihin ja tarinoihin sekä pyrkinyt tukemaan koko perheen lukuharrastusta. Oli ilo olla mukana kahdeksan kaupungin yhteisessä Suuri lukuseikkailu -hankkeessa viime vuonna. Hanke oli osana Suomi 100 juhlavuoden ohjelmaa ja sen koordinoi Lukukeskus yhdessä Lastenkirjainstituutin kanssa. Sisällöllinen pääpaino oli ääneenluku ja lasten lukuharrastuksen tukeminen.

Turun Suuri lukuseikkailu -kuukauden monialaisesta ja värikkäästä ohjelmasta jäi erityisesti mieleen Reetta Niemelän kirja Siiran sirkusmatkaAura of Puppetsin nukketeatteritaiteilijat olivat loihtineet kirjan pohjalta lumoavan, visuaalisesti kekseliään ja oivaltavan nukketeatteriesityksen. Ötökkämetsä oli saatu eläväiseksi ja yllätykselliseksi pienoismaailmaksi, joka oli täynnä surinaa, pörinää, sirinää ja kaikenmoista hyönteisten elämää. Kirjan inspiraatiosta ja sen tematiikan mukaisesti Ötökkämetsän hahmot heräsivät henkiin myös ötökkätyöpajoissa. Kirjaa luettiin lisäksi ääneen eri kirjastoissa.

Viime kevään vauvojen ja taaperoiden kulttuuriviikon teemana oli sanataide. Vauvaviikon ohjelmassa oli kirjakuntopiiriä, lorumatineaa, runotreffejä ja välillä vinkattiin kirjoja kavereille tai muuten vaan vähän makusteltiin kirjallisuutta. Ennakkoon siis jo vähän lukukampanjoitiin. Kevättalven huippuhetkiä oli myös, kun lainan päivän tapahtumaan saapui lapsille mieluisa vieras, Katti Matikainen, lukemaan ääneen satuja.

Siitä se sitten lähti – Koko Turku lukee

Hyvin mieluinen yhteydenotto oli Healthy Cities –organisaatiolta, joka pyysi meitä kirjastona yhteistyökumppaniksi kansainväliseen Open the Door for Reading -hankkeeseen. Ensimmäinen hankekumppanien tapaaminen oli Göteborgissa. Sateisia Göteborgin katuja tarpoessamme, seminaaripäivästä inspiroituneena, saimme kollegan kanssa oivalluksen - eiköhän pitäisi järjestää lukukampanja Turkuun. Siitä se sitten lähti. Yhteistyössä moniammatillisen työryhmän kanssa aloimme hioa asiaa. Ja tässä sitä ollaan. Lokakuu on lukukuu! Koko Turku lukee!

Kannattaako lapsille lukea ääneen, no kyllä kannattaa!

Pohja lukemiskulttuurille ja lukutaidolle luodaan jo varhaislapsuudessa. Säännöllinen ääneen lukeminen rikastaa lapsen sanavarastoa ja tukee hänen emotionaalista kehitystään ja ennustaa myös lapsen tulevaa koulumenestystä. Lapselle lukeminen kehittää myös lapsen omaa lukutaitoa.

Lukukeskus on kerännyt kuusi tärkeää faktaa lapselle lukemista.
1. Sanavarasto moninkertaistuu
2. Koulussa oppii helpommin
3. Lapsi kasvaa itsevarmemmaksi ja pärjää paremmin porukassa
4. Iltasadun kuullut lapsi nukkuu pidemmät yöunet.
5. Lapsesta kasvaa parempi keskustelija ja kotona jutellaan enemmän.
6. Lapsi, jolle luetaan, lukee myös aikuisena.

Oma kirjavinkkaukseni on tietysti Tiitiäisen satupuu, kuva: Leena Hiltunen

Tule mukaan haasteeseen!

Haastamme nyt kaikki turkulaiset luku-kampanjaan. Vinkataan toisillemme mahtavia kirjoja ja nautitaan lukuhetkistä! Niin, ja jos kotona kirjat ja luettava loppuu, kirjastosta löytyy lisää!

Ota haaste vastaan ja vinkkaa mielestäsi paras lastenkirja ikinä!

Vinkkaaminen on helppoa: avaa some-tilisi, aseta postaus julkiseksi, ota kuva kirjasta, kerro muutamalla sanalla, miksi valitsit juuri tämän kirjan ja lisää loppuun #kokoturkulukee tai #helaåboläser

Lukemisen iloa!

Koko Turku lukee -kampanjan yhteistyössä mukana Turun kaupungin kirjaston lisäksi ovat varhaiskasvatus ja neuvolat, Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä sekä Mannerheimin Lastensuojeluliitto.

Leena Hiltunen, lastenkulttuurin suunnittelija

Tietoa kirjoittajasta

Leena
Hiltunen
lastenkulttuurin suunnittelija
Vapaa-aikatoimiala, kirjastopalvelut