Kauden päätös

Olen ylpeä evoluutiosta, joka on tapahtunut Turun sinfoonisissa spektaakkeleissa.

Surumielisesti totean, että Turun kauteni tekee loppukuviotaan kevään 2019 jälkeen. Ylikapellimestarikauteni päättävä Richard Straussin Salome oli ensimmäinen oopperaesitykseni Savonlinnan oopperajuhlilla.

Straussista inspiraatiota omille sinfonioille

Tämän vuoden kevätkauden avausnumerossa, Straussin Vier letzte Liederissä, viimeisessä laulussa on herkät piccolotrillit (kiurut tulevat aprillissa). Niitä lainasin ensimmäisessä ilman kapellimestaria esitettävässä ja vapaapulsatiivisesti tahtiviivattomassa teoksessani April-merkkiääneksi aina uuden jakson alkuun... Niitä oli kymmenen siinä teoksessa.

Myöhemmin sinfonioissani, joita on nyt 327, vakiintui 6 jakson happeningit ja sinfonia piccoloissa 4 palaa.

Kaikki ovat siis 3-4 minuuttisia segerstamismejä, joita faneille löytyy paitsi Youtubesta, myös esimerkiksi hienon Alba Recordsin Brahms-sinfonioiden vierestä (nro 288 the Flow must go on, nro 279 when the cat wisited, nro 284 unicorn heralding ja nro 295 ulF SöDErBlom in memoriam....)

Lisäksi Sibeliuksen Naxos-levymenestys saa tänä vuonna jatkoa Beethovenin harvinaisuuksilla.

Ylpeä Turun evoluutiosta!

Turun filharmonian luova ja heittäytyvä ote on valttia markkinoilla. Juuri tämä avoin, inhimillinen ja luonnollinen musisoimisemme ilahduttaa seniorimieltäni.

Olen ylpeä evoluutiosta, joka on tapahtunut Turun sinfoonisissa spektaakkeleissa. Kiitos siitä muusikkopersonallisuuksille. Syksyn korkeatasoiset Mahlerin IV sinfonia ja Bartókin orkesterikonsertto -manifestit ovat jääneet mieleeni.

Juhlavuosi

Nyt sitten keväällä Straussia koko sydämestä ja kohti tulevia bravaadeja, tosin ei yhdessä. Ellei sitten, kun se uusi konserttisali on valmiina, ja kelpaisinkin avauskonsertin kapellimestariksi..!

75-vuotisjuhlaa minulle tämä viimeinen yhteismusisoimisemme on, olen kiitollinen joka resonanssivärähtelystä, jota me generöösisesti lahjoitamme ja olemme jakaneet kulttuurikehdon estraadeista...

Tfo.fi-kotisivumme on muistokaappimme, siellä voi nostalgisesti surffailla ja klikata. Tervetuloa Salome-konsertteihin!

Leif Segerstamin kuvat: Seilo Ristimäki.

Tietoa kirjoittajasta

Leif
Segerstam
Ylikapellimestari
Turun filharmoninen orkesteri