Kulttuurikuntoilua keväisessä Ruissalossa

Ilmassa on jopa kesän tuntua, kun lähden testaamaan kulttuurikuntoilua Ruissalossa.

Ilmassa on jo jopa kesän tuntua, kun lämpimänä huhtikuun päivänä lähden testaamaan kulttuurikuntoilua Ruissalossa. Turun kulttuurikuntoilureitit yhdistelevät pirteästi kulttuuria ja liikuntaa. Viime kesänä Ruissalo sai oman reittikarttansa, josta voi valita joko Kuuvan tai Kansanpuiston lenkin. Päätin tutustua Ruissalossa Kansanpuiston reittiin, valitsin tällä kertaa paperikartan mobiiliversion sijasta.

Ilma oli mitä mainioin: auringon lämpö kasvoillani, lintujen laulu korvissani, kevään tuoksu ilmassa ja kamera kainalossa matkani alkaa Turun yliopiston kasvitieteellisestä puutarhasta. Ulkopuutarhassa liikkuu paljon väkeä: osa on tullut päiväkahville puutarhan kahvilaan, jonne itsekin ensin suuntaan, ja osa retkelle puutarhaan, kuten ryhmä kansainvälisen päiväkodin lapsia.

 

Ihasteltuani ulkopuutarhassa kukkivia kasveja ja kofeiinin virratessa suonissani matkani jatkui kohti tammilehtoa ja Choraeuksen lähdettä. Reitin varrella ihastelen metsässä kukkivia sinivuokkoja ja näen kevään ensimmäiset valkovuokot.

 

Huomaan metsissä lojuvan lahoavia puita, osa on pystykeloja. Ne tarjoavat varmasti ravintoa vaikkapa tikoille ja metsätiaisille. Saari tunnetaan Suomen laajimmista jalopuulehdoistaan ja ikitammistaan.

 

Mieleeni tulvii ajatuksia luonnon heräämisestä pitkän kylmän talven jälkeen; kuinka kuollut puu maatuu ja kuinka pian vehreys peittää sen alleen. Valo antaa elämän eri eliölajeille - myös ihmiset ovat kuin talviunesta heränneitä.

Reittini varrella kohtaankin monenlaisia liikkujia; kävelijöitä, pyöräilijöitä, juoksijoita ja koiran ulkoiluttajia. Kevät näkyy luonnossa kukkivissa kukissa ja lehtiin puhkeavissa puissa - ilona ihmisten kasvoilla ja liikkumisen riemussa Turun keitaaksikin kutsutulla Ruissalon saarella. 

 

Honkapirtissä, joka jo itsessään on historiallinen nähtävyys, voi tutustua talon yläkerrassa sijaitsevaan pienimuotoiseen Turku sodassa -näyttelyyn, jossa huomaamatta minulta vierähtääkin muutama tovi.

Honkapirtin kaikki vaiheet ovat JR 14 -jalkaväkirykmentin käsialaa. Historia on läsnä sekä Honkapirtissä että seuraavassa etapissani Krimin sodan linnoituksissa.

 

Kiivettyäni puolustuspattereihin vievät portaat avautuu merelle upea näkymä.

Pehmeä merituuli puhaltaa Pikku-Pukin promenadilla, jonka varrella olevat historialliset kauniit villat muistuttavat tulevista kesäpäivistä meren rannalla. Jo nyt Kansanpuistossa ihmiset nauttivat piknikillä nurmella ja penkeillä - koirakin uskaltautuu uimaan. 

 

Kulttuurikuntoilureitin viimeinen suora kulkee pitkin kaunista Rantapromenadia, joka on kuin merellinen puistotie.

Kävelyä reitillä kertyi vajaat yhdeksän kilometriä (kartan mukaan 8,7 km) ja puhelimeni askelmittari laski päivälle yli 20 000 askelta - ei huono. Kulttuurikuntoilu on siis monin tavoin yleishyödyllistä ja mieltä piristävää kuntoilua.

Hyppään bussiin, joka on täynnä puheensorinaa ja luonnosta virkistyneitä kasvoja.

Uusintakierros kameran kanssa on jo suunnitteilla - Until next time, Ruissalo!

Kulttuurikuntoilemalla Turku tutuksi

  • Turun kulttuurikuntoilureitit yhdistelevät kulttuuria ja liikuntaa 14 eri teeman voimin.
  • Osa kartoista on käännetty myös ruotsiksi ja englanniksi.
  • Kulttuurikuntoilun teemaviikkoa vietetään 3.–9.6., jolloin myös Ruissalon reitille järjestetään maksuttomia opastuksia.
  • Reittikartat mm. Turun pääkirjastosta ja Matkailuinfosta, mobiilisti Citynomadi-sovelluksessa.
  • Lue lisää 

Tietoa kirjoittajasta

Janica
Candolin
Projektityöntekijä
Vapaa-aikatoimiala, Turun kaupunki
Olen opiskellut Lontoossa valokuvaajaksi ja kuvatoimittajaksi. Vapaa-aikatoimialalla kuvaan tällä hetkellä monipuolisesti palvelutarjontaa viestinnän ja markkinoinnin tarpeisiin.