X ja terra incognita

Heidän tarinansa shamaaneiden ja parantajien kanssa vietetystä ajasta rönsyili kokemuksista ja kohtaamisista toiseen

Ensimmäisten maasta puskevien narsissinalkujen ja toisinaan poskipäitä piiskaavan räntäsateen lomassa WAMin kuutio värähtelee uudessa rytmissä. Rivakalla tahdilla ponnistettu uusi toimintakonsepti WAMx avautui jokirannan kevääseen. Käynnistimme projektin tunnustellaksemme tuntematonta maata, ennalta määrittelemätöntä, työskennellen meille uusien alan asiantuntijoiden ja taiteilijoiden kanssa rinnakkain.

Tuntematon, X, on aina kiinnostava mahdollisuus, jonka muodosta ei ole varmuutta.

Astumalla pois tutulta maaperältä altistumme myös riskeille ja yllättäville vastatuulille. WAMx ei yritä muodostaa uutta alustaa ainoastaan seinien sisälle, vaan myös luoda erilaisten tekijöiden yhteen saattamisella tilaisuuden näkemysten ja ajatusten vaihdolle sekä istuttaa siemen mahdolliselle tulevaisuuden yhteistyölle.

Vuoden ensimmäiset muuttuvat tekijät oli kutsuttu WAMiin maaliskuun puolivälissä, jolloin Turussa vieraili valloittava tuulahdus Keski-Eurooppaa ja sykkivää Etelä-Amerikkaa elokuvatekijöiden Vincent Moonin ja Priscilla Telmonin mukana. Laskeuduttuaan vielä pakkasen nipistämälle Turun kamaralle Vincent kommentoi kuinka ilma oli niin raikas like on top of the mountain. Ilahtuneena hänen terävästä huomiostaan totesin, etten ollut tullut ajatelleeksi asiaa tuolta kannalta. Toden totta, viileän tuulen syleilyssä silmät sulkien voisi kuvitella olevansa vuoristossa. Näkökulmaa vaihtamalla kaupungille aivan uusi sijainti: Turku - vuoristokaupunki Itämeren rannalla, kerrassaan hurmaavaa!

Taiteilijapariskunta oli juuri maaliskuun alussa muuttanut Brasiliasta takaisin Eurooppaan ja heidän tarinansa shamaaneiden ja parantajien kanssa vietetystä ajasta rönsyili kokemuksista ja kohtaamisista toiseen. Mukana keskusteluissa oli myös Gina Buenfeld, joka toimii Lontoossa Camden Arts Centren kuraattorina ja joka on tänä vuonna kutsuttu mukaan ulkopuoliseksi asiantuntijaksi WAMx -ohjelmiston laatimiseen.

Avajaisillan keskustelu: Gina Buenfeld, Priscilla Telmon ja Vincent Moon. Kuva: Tiia Suorsa.

Intensiivisten installointipäivien jatkeeksi huumaavien rytmien kudos, Híbridos – the Spirits of Brazil, avautui 15.3. yleisölle. Lopputulokseen erittäin tyytyväiset taiteilijat kuvasivat kokonaisuutta: by far the best setup so far for the project. Avajaisissa Gina, Vincent ja Priscilla keskustelivat analyyttisesti eri kulttuuritraditioiden taltioinnista ulkopuolisin silmin ja siihen liittyvistä mahdollisuuksista ja rajoitteista. Avajaisilta huipentui live cinema -esitykseen, jossa elävä musiikki ja liikkuva kuva yhdistyivät meditatiiviseksi matkaksi. Led-kynttilöiden lepatuksessa säkkituoleilla loikoileva yleisö seurasi hypnoottista vaellusta melodiasta ja maasta toiseen.

Avajaisillan Missä x -tarjoilu. Kuva: Tiia Suorsa.

Vierailun aikana esittelimme Ginalle myös muita Turun visuaalisen kentän toimijoita. Hän tutustui Turun Taidehallin, Valokuvakeskus Perin, Turun Taiteilijaseuran, Taidelainaamon sekä saariston AARK -taiteilijaresidenssin toimintaan. Hertta Kiisken työhuoneella Gina kuuli Arte ry:n toiminnasta. Jan-Erik Andersson ennätti ottamaan meidät ystävällisesti vieraakseen fantastiseen lehtitaloonsa. Piipahdimme taiteilijoiden erityistoiveesta myös Kuuvannokan saaristomaisemassa, jonka meren yllä myhäilevä usva ja kallioiden rouheus saivat kansainväliset vieraamme observoivaan tilaan.

Vierailulla Hertta Kiisken studiossa. Kuva: Anna Perälä.

Yhdessä vietettyjen päivien jälkeen turkulaisella taideannilla täytettynä Gina suuntasi Helsinkiin, vierailulle seuraavan taiteilijan Tuomas A. Laitisen studiolle ja sieltä takaisin Lontooseen. Vincent suunnisti tulevan näyttelyn valmisteluihin Tbilisiin ja Priscilla puolestaan palasi väliaikaisesti Keski-Euroopan kevääseen, Pariisiin. Heistä jokainen vei kokemuksen siemenen Itämeren rannan vuoristoilmaisesta kaupungista mukanaan. 

Vierailu Jan-Erik Anderssonin luona. Kuva: Anna Perälä.

Tuntematon maa on näistä kaikista maanosista, kaupungeista, tapahtumista ja kokemuksista muodostuva alusta ja yhtäaikaisesti jatkuva prosessi. Yhdistämällä toisilleen vieraita tekijöitä, ajatuksia, visioita voimme luoda jotakin ennalta kokematonta. WAMx -ohjelmiston vuoden teemana on synergisen rinnakkaiselon ja eri elämänmuotojen vuorovaikutuksen tarkastelu. Teema ei ulotu ainoastaan yksittäisten näyttelyiden sisältöihin, vaan sivuaa myös toimintakonseptia, joka juuri vuorovaikutuksen kautta hakee eri tarkastelutapoja nähdä maailmaa toisin. Kuten entisajan kartanpiirtäjät, jotka joutuivat sijoittamaan tutkimattomille seuduille myyttisiä olentoja ja arvailemaan tuntemattoman maan pinnanmuotoja, niin mekin jäämme innostuksella odottamaan minkälaiseksi tämän vuorovaikutuksen kautta syntyvä terra incognita muodostuu.

Avajaisillan live cinema. Kuva: Tiia Suorsa.

Ylin kuva: HÍBRIDOS • Xavante, Serra do Roncador, Mato Grosso, Brasil.

WAMin näyttelykuraattori, tutkija Terhi Tuomi.

Tietoa kirjoittajasta

Terhi
Tuomi
Tutkija
WAM, Turun museokeskus