Luostarinmäki ja rakennukset

Luostarinmäki on Turun ainoa yhtenäinen puutaloalue, joka säilyi vuoden 1827 palosta. Yli 200 vuotta vanhat rakennukset sijaitsevat alkuperäisillä paikoillaan. Luostarinmäki sijaitsi kaupungin laidalla, jossa tonttimaa oli halpaa. Mäestä muodostuikin vähävaraisten asuinalue, jossa elettiin pitkään maalaismaisesti omavaraistaloudessa.

Palon jälkeen Turkuun laadittiin uusi, paloturvallisuutta korostava asemakaava. Luostarinmäen tiheään rakennetut puutalot määrättiin purettaviksi. Tieto purku-uhasta joudutti alueen rappeutumista ja yhä useampi talonomistaja muutti pois Luostarinmäeltä. Turun kaupunki lunasti rakennukset yksi toisensa jälkeen.

Turun historian kannalta arvokkaan rakennuskannan säilyttämiseksi alueesta tehtiin ulkomuseo, johon talletettiin teollistumisen myötä häviäviä turkulaisia käsityöalan verstaita. Tarkoituksena oli myös pitää käsityöläisyyttä elävänä työnäytösten avulla. Verstaitten lisäksi museoon sisutettiin koti-interiöörejä kertomaan 1800-luvun elämäntavasta ja asumisesta.

Luostarinmäen museokortteli avattiin yleisölle 29. kesäkuuta 1940. Museoalue käsittää 14 pihaa, joiden rakennuksiin on sisustettu noin 80 museointeriööriä.

Asiasanat: 
Kaupunginosa/Alue: