|
||||||||||||
|
Sisältö« Takaisin edelliselle sivulle 7.6.2010
Hotei sai museoväen hikoilemaan
Villu Jaanisoon autonrenkaista tehty teos Hotei – yksi seitsemästä onnellisesta jumalasta (2006) on kesän esillä WAMin Tähtihetkiä -näyttelyssä. Hymyilevä Buddha
Jaanisoon Hotei- teos hankittiin Turun kaupungin taidekokoelmaan vuonna 2009. Kesällä 2010 se pääsi ensimmäisen kerran esille WAMin näyttelytiloihin. Teos on auton- ja traktorinrenkaista muotoiltu valtava, istualtaan kuvattu buddha-hahmo. Suuresta koostaan huolimatta se ei ole uhkaava, päin vastoin, Hotei on hyvän onnen ja lasten suojelija. Teoksessa yhdistyvät kiinnostavalla tavalla idän uskonnolliset traditiot ja länsimainen arki- ja kulutuskulttuuri. Hotei kuuluu Kiinan ja Japanin perinteeseen, ja hänet esitetään aina hymyilevänä. Tarinan mukaan Hotein vatsan rapsuttaminen tuo hyvää onnea. Jaanisoon autonrenkaista muotoiltu Hotei on taideteos, jota ei rapsutella. Sen sijaan Hotei sai museomestarit raapimaan päätään, kun teos haluttiin esille näyttelyyn.
Hotei saapuu
Teos kuljetettiin rekalla varastolta museolle ja nostettiin lavalta nosturilla. Museoväki odotti Hoteita rukkaset käsissä ja kantoliinat levitettynä. Hotei on 3 metriä korkea ja 2 metriä leveä. Se mahtui juuri ja juuri museon etuovesta sisään, kun pari lasiovea irrotettiin saranoiltaan. Hotei on rakennettu kahdesta osasta: vatsasta ja selkäpuolesta. Onneksi, sillä puolikaskin on niin painava, että sen liikuttamiseen tarvittiin kuusi kantajaa. Seuraavaksi otettiin käyttöön kantoliinat. Hotein vatsa ja selkä alkoivat siirtyä hitaasti mutta varmasti miesvoimin portaita ylöspäin, näyttelysalia kohti.
Nosto
Lopuksi Hotei koottiin, sen vatsa ja selkä kiinnitetiin toisiinsa. Edelleen Hotei istui huovan päällä kuin piknikillä ikään, ja sen paikkaa voitiin säätää huovalla varovasti liikuttelemalla.
Hotei, hyvän onnen tuoja
Hotei istuu lopulta omalla paikallaan, WAMin pitkän näyttelysalin päässä. Hotein kanssa voi leikkiä mittakaavalla: istuvan buddan olemus hahmottuu vasta hieman etäänpää katsottuna. Toisaalta siinä on yksityiskohtia, jotka vaativat lähempää tarkastelua, kuten sormet, tai olkapäiden spiraalikiehkurat. Hotein Michelin-ukkomainen olemus yhdistettynä idän uskontoihin tuo teokseen ristiriidantuntua. Hoteista voi löytää monia vastakohtaisuuksia: Autojen renkaat tuovat teokseen liikettä - idän vanhat traditiot pysyvyyttä. Jaanisoon valtavassa koossa esittämä Hotei on Aasiassa suosittu korujen ja pienten amulettien aiheena, hyvän onnen tuojana. Hoteita pääsee tervehtimään Wäinö Aaltosen museossa 26.9.2010 asti Tähtihetkiä – Suomen Kuvanveistäjäliitto 100 vuotta -näyttelyssä.
Villu Jaanisoo
Kuvanveistäjä Villu Jaanisoo (syntynyt 1963 Tallinnassa) on valmistunut Viron kuvataideakatemiasta. Nykyisin hän asuu ja toimii Suomessa. Jaanisoo on tehnyt monia julkisia veistoksia Suomeen ja Viroon ja on myös toiminut kuvataiteen opettajana monissa taiteenalan oppilaitoksissa molemmissa maissa. Jaanisoo on tehnyt myös muita suuria autonrengasveistoksia. Hotein lisäksi hahmoja ovat renkaista valmistetut Ankka ja Gorilla. Hotei on hankittu Turun kaupungin taidekokoelmaan.
Sivua viimeksi päivitetty 7.6.2010 16:27 ja sivu on julkaistu 31.5.2010 16:49 |
|||||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Tekstiversio |
||||||||||||

