1.12.2011

Gunnar Finne (1886–1952) ja

Armas Lindgren (1874–1929)

G.A. Petreliuksen suihkukaivo

• Paljastettu: vuonna 1924
• Pronssi, korkeus 1m, 
• Jalusta Liedon punaista migmaatiittia, korkeus 2 m
• Suihkukaivoveistos
• Sijainti: Linnankatu 2

Suihkukaivohankkeen historiaa

Kilpailujen kautta kohti kauniimpaa Turkua

Kaupunkilaisia keitaallaan vuonna 1934. Kuva: Turun Museokeskus/ Turun Sanomat

Ennen toista maailmansotaa Turun julkiset taidehankkeet liittyivät lähes poikkeuksetta G.A. Petreliuksen lahjoitusvaroihin. Petreliuksen testamentissaan ilmaiseman toiveen mukaisesti julkistettiin vuonna 1913 kilpailu monumentaalisen suihkukaivon toteuttamisesta kaupunkiin. Osanottajilla oli vapaus valita suihkukaivon sijoituspaikka kaupungin keskustan arvoalueilta. Tuomaristo piti Samppalinnan aluetta parhaimpana sijoituspaikkana ja kesällä 1914 lahjoitusrahastokomitea julkisti sinne toteutettavaa suihkukaivoa koskevan uuden kilpailun.

Ensimmäisen palkinnon sai ehdotus "Kors", joka esitti ristiä kantavaa ratsastajaa. Luonnoksen olivat laatineet kuvanveistäjä Gunnar Finne ja arkkitehti Armas Lindgren. Heidän ehdotustaan kiitettiin taiteellisista ansioista, mutta aihetta ei pidetty suihkukaivoteokseksi soveltuvana. "Kohottavia ajatuksia” sisältävää teosta ajanvietteeseen liittyvällä paikalla ei myöskään pidetty sopivana.

Kulttuurilähteestä ammentava Leijona

Hankke jäi lepäämään vuosiksi, sillä maan itsenäistymisen rauhattomat vuodet siirsivät suihkukaivon toteuttamista. Sotaa seuranneessa inflaatiossa hävisi suuri osa lahjoitusrahaston varoista ja suunnitelmia oli jälleen muutettava. Suihkukaivon sijoituspaikaksi valittiin rakennuskustannuksiltaan edullisempi kirjastotalon edusta. Varhaisemman, voittaneen luonnoksen kuvaohjelmaan ei enää viitattu, vaan Gunnar Finneltä ja Armas Lindgreniltä tilattiin täysin uusi luonnos. Taideteoksen aihe sovitettiin nuoren tasavallan imagoon. Suihkulähteen huipulla, liljareliefein koristellun pylvään päässä seisoo Suomen kansaa symboloiva leijona, joka Finnen sanoin ”ammentaa Turun kulttuurilähteestä”. Merihevoset ja näkinkengät muistuttavat Turun merellisestä merkityksestä.

Pulppuavat vedet laulavat…

Gunnar Finne & Armas Lindgren: G.A. Petreliuksen Leijona-suihkukaivo, 1924 (yksityiskohta). Kuva: TMK / Raakkel Närhi

Suihkulähteen graniitti- ja pronssiosat valmistuivat syksyllä 1922. Pronssiosat valoi kuvanveistäjä Arttu Halonen ja kivityöt teki hankolainen Aktiebolaget Granit. Helsingin yliopiston Rooman kirjallisuuden professori Edwin Flinck (Linkomies) laati kilpailukomitean ohjeiden mukaisesti teoksen jalustaan latinankielisen kiitos- ja muistokirjoituksen:

        G.A. PETRELIUS                            

        HUNC FONTEM                             

        IN PATRIA URBE PONENDUM        

        TESTAMENTO CURAVIT  

        QUI SALIUNT FONTES                    

        DONATOR TALIA CANTANT                  

        SEMPER GRATA TIBI

        PATRIA PERMANET URBS

        G.A.PETRELIUS HUOLEHTI TESTAMENTILLAAN

        TÄMÄN LÄHTEEN PYSTYTTÄMISESTÄ KOTIKAUPUNKIINSA.

        NÄMÄ PULPPUAVAT LÄHDEVEDET

        LAULAVAT, OI LAHJOITTAJA, NÄIN

        SINULLE ALATI KIITOLLISENA

        PYSYY KOTIKAUPUNKISI.

(Käännös: Turun Museokeskus/ Martti Puhakka)

Suomen kolmas julkinen suihkukaivo valmistui kokonaisuudessaan keväällä 1924. Lahjoitusrahasto luovutti 13.05.1924 päivätyllä kirjeellä suihkukaivon Turun kaupunkikuvan koristajaksi – ilman juhlallisuuksia.

Petrelius - teollisuusmies puolusti kotikaupungin kauneutta

Äidin ja lapsen tunnelmallinen hetki suihkulähteellä. Kuva: TMK / Turun Sanomat

Paikallispatrioottinen julkisten palveluiden kehittäminen ja hyväntekeväisyys kuuluivat 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun vauraan porvariston arvoihin ja yhteisiin päämääriin. Yksi kaupungin hyväntekijöistä ja suurlah­joittajista oli kunnallisneu­vos Gustav Albert Petrelius (1836 - 1910). Hän oli porilaisen kultasepän poika, joka perusti Turkuun vähittäiskaupan 22-vuotiaana.

Varsinainen ura avautui kuitenkin tekstiiliteollisuudesta. Petrelius perusti Turkuun Suomen ensimmäisen paitatehtaan ja myöhemmin myös sateen- ja päivänvarjoja valmistavan yrityksen. Hän hankki yhdessä Carl Fredrik Junneliuksen kanssa Barkerin puuvillakehräämön vuonna 1888, jonka pääjohtajana hän vaikutti merkittävästi edustamansa teollisuudenalan kehittymiseen Turussa.

Petreliuksen suhteet aikansa yritysmaailmaan ulottuivat myös muille aloille. Hän oli mukana perustamassa Turkuun myös höyrylaivayhtiötä, kylpylaitoksia ja tulitikkutehdasta. Hän oli usean höyrylaivayhtiön johtokunnan jäsen ja sai lopulta ansioituneena yrittäjänä kunnallisneuvoksen arvonimen. Lapsettomana kuollut liikemies testamenttasi muhkean omaisuuden kotikaupungilleen yleishyödyllisiin tarkoituksiin, etenkin julkisten paikkojen kaunistamiseen.

Petreliuksen testamenttivaroin ehdittiin toteuttaa monta kaupunkikuvaa elävöittävää taideteosta. Keskeisimpiä veistoshankkeita ovat R. W. Ekmanin ja V. Westerholmin hermit Puolalanpuiston kupeessa Turun taidemuseon edustalla; vanhaa Tuomiokirkon korttelia esittävä pronssiin valettu kaupunkikartta Brahenpuistossa ja J. J. Wecksellin patsas Äbo Akademin kirjaston edessä Turun tuomiokirkon puoleisella sivulla. G. A. Petreliuksen rahaston arvo laski ensimmäisen maailmansodan jälkeisen laman myötä ja lahjoitusrahaston toiminta lopetettiin 1972. Jäljelle jääneet varat yhdistettiin Turun kaupungin kaunistamisrahastoon, josta ne ovat yhä käytettävissä turkulaisen kaupunkikuvan hyväksi.

Lähteet:

Eila Kupias: G.A. Petreliuksen lahjoitusrahasto ja sen muistomerkit. Turun yliopisto. Konstvetenskapliga institutionen vid Åbo Akademi. Pro gradu 1994.

Hannu Laaksonen: Turun latinankieliset piirtokirjoitukset = Latinska inskrifter i Åbo, Turun maakuntamuseo. Raportteja 7, Turku 1984

Leijona-suihkukaivon valaistus_TMK