|
|||||||||||
|
SisältöTurun kaupungin taidekokoelmaTurun kaupungilla on hieno, historiallisilta juuriltaa kauas historiaan ulottuva taidekokoelma. Kokoelmatoiminnassa ja taidehankinnoissa seurataan kuitenkin pääasiassa elävää nykyaikaa. Turun kaupungin edelleen karttuvaan taidekokoelmaan kuuluu nykyään noin 9000 teosta. Suuri osa Turun kaupungin taidekokoelmaan kuuluvista teoksista on sijoitettu kaupunkilaisten iloksi julkisiin tiloihin esimerkiksi kouluhin ja virastoihin. Kaupungin taidekokoelman teoksia on usein nähtävissä myös Wäinö Aaltosen museossa ja Turun linnan perusnäyttelyssä. Kokoelmaan kuuluu lisäksi yli 70 ulkoveistosta. Kokoelman juuretTurun kaupunki aloitti oman taidekokoelman keräämisen vuonna 1937 hankkimalla pääasiassa maalauksia tilojensa kaunistukseksi. Kokoelma sai toisen tukijalan vuonna 1967 kaupungin avattua Wäinö Aaltoselle omistetun museon (WAM). Samalla uusi taidelaitos sai mittavan lahjoituksen kuvanveistäjän teoksia. Vuoden 2009 alussa aloitti toimintansa Turun museokeskus. Samalla WAMin hoitama Turun kaupungin taidekokoelma yhdistettiin vuonna 1881 perustetun Turun historiallisen museon (1982-2008 Turun maakuntamuseon) kokoelmien kanssa. Kokoelman kolme linjaa… turkulainen taidePerustamisestaan lähtien kaupungin taidekokoelman keskeisenä painopisteenä on ollut Turun alueen taide. Edelleen kokoelmia halutaan kartuttaa Turun alueella aktiivisesti toimivien taiteilijoiden teoksilla. Kaupunki ottaa samalla vastuun alueensa taiteilijoista ja elävöittää osaltaan paikallista taide-elämää. Ensimmäisen kerran kaupungin hankki julkista taidetta kun Vanhalle suurtorille pystytettiin Henrik Gabriel Porthanin muistomerkki vuonna 1864. Tästä lähtien teos on ollut Turun kaupungin hoidossa. Vuonna 1881 alkunsa saaneiden kulttuurihistoriallisten kokoelmien painopiste on Turkulaisissa kaupunkikuvissa ja muotokuvissa. Kokoelmien vanhimmat maalaukset ovat 1600- ja 1700-luvuilta. … Wäinö Aaltosen taideWäinö Aaltosen taidelahjoitus muodostaa peruskokoelman, jonka hoito ja täydentäminen ovat keskeisiä kokoelmatyön tavoitteita. WAMin toiminnan alkuvuosina kokoelman arvoa vahvistettiin valamalla taiteilijan lahjoittamia kipsiveistoksia pronssiin. Sittemmin peruskokoelmaa on täydennetty teosostoilla. Museo on myös vastaanottanut paljon arvokkaita taidelahjoituksia. Aaltosen taiteen merkityksen säilyttämiseksi ja tutkimuksen ylläpitämiseksi WAMissa on laaja taiteilijan elämäntyöhön perustuva arkisto, kirjasto ja hänen teostensa talletuskokoelma. … kuvanveisto sekä kolmiulotteinen taideWAM on vahvistanut vuodesta 1990 lähtien kuvanveiston linjaa Turun kaupungin taidekokoelmassa. Samalla se kunnioittaa museon nimikkotaiteilija Wäinö Aaltosen elämäntyötä ja toivomusta tukea nuoria taiteilijoita ja kuvanveistäjiä. Turun kaupungin erittäin arvokas 73 teoksen ulkoveistos- ja ympäristötaiteen kokoelma vahvistaa osaltaan valittua painopistettä. Nykyään kuvanveisto käsitetään laajasti eri muodoissa esitettäväksi, kolmiulotteiseksi nykytaiteeksi.
Kuva oikealla: Carl Eneas Sjöstrand, Enkelibysti, 1868. suomenkielinen versio | svensk version | english version Sivua viimeksi päivitetty 10.6.2010 14:46 ja sivu on julkaistu 16.3.2007 15:18 Aiheeseen liittyen
|
Muut nostot
|
|||||||||
LisätoiminnotVerkkopalvelun opaste | Sivukartta | Palaute ja asiointi | Tulosta sivu | Media | Graafinen versio |
|||||||||||

