Pitkin poikin Aurajokea – arkeologisia tutkimuksia on Turun museokeskuksen uusin sähköinen julkaisu. Raportteja-sarjassa ilmestyvässä teoksessa on neljätoista artikkelia, joissa kerrotaan uusimmista Aurajokilaakson alueella tehdyistä arkeologisista tutkimuksista. Teos on omistettu maakunnallisesta arkeologiasta vuosina 2011–2017 vastanneen tutkija Kaisa Lehtosen muistolle.

Kirjoittajina on muun muassa luututkimuksen, numismatiikan, kansanuskon, tekstiilitutkimuksen ja eri aikakausien asiantuntijoita. Kirjan esihistoriaan sijoittuvissa artikkeleissa kerrotaan Räntämäen Riihivainion kivikautisesta muinaispellosta (Jouko Pukkila), mediassakin huomiota herättäneestä Keetterinmäen rahakätköstä (Jani Oravisjärvi), rautakautisista hautalöydöistä Kaarinan Kirkkomäessä (Jaana Riikonen) ja Maarian Taskulassa (Tiina Vasko) sekä asuinpaikkojen etsimisestä ilmakuvien avulla (Jasse Tiilikkala ja Janne Rantanen). Juha Ruohonen valottaa artikkelissaan Suomen vanhimman tunnetun kirkonpaikan (Ravattulan Ristimäki) yleisöarkeologista toimintaa. 

Kirjan historialliseen aikaan sijoittuvissa artikkeleissa kerrotaan Turun alueen kadonneista kylätonteista (Kaisa Lehtonen ja Sanna Kupila), kaupungin synnystä (Liisa Seppänen) ja Aurajoen rantojen rakentamisesta kaupungin alueella (Elina Saloranta) sekä uudelleenarvioidaan Aboa Vetus & Ars Nova -museon kohdalla tapahtunutta rannansiirtymistä (Jussi Kinnunen). Koroisista ja tuomiokirkon vierestä löytyneiden keskiaikaisten tiilien alkuperää pohtivat Tanja Ratilainen ja Jussi Kinnunen. Heini Kirjavainen puolestaan valottaa keskiaikaisten tekstiilien värjäämistä ja tuontia. 1700-luvulla nykyisen Linnankadun varrella sijainneen savenvalajien tontin historiasta kirjoittavat Aki Pihlman ja Panu Savolainen. Kaupunkia 1800-luvulla useaan otteeseen kurittaneesta koleraepidemiasta ja Kakolanrinteen unohdetun hautausmaan tutkimuksista kertovat Sonja Hukantaival, Anne-Mari Liira ja Sofia Paasikivi

Mustonen, Riikka ja Ratilainen, Tanja (toim.): Pitkin poikin Aurajokea – Arkeologisia tutkimuksia
Turun museokeskus 2019, Raportteja 23, Turku, 204 sivua
ISBN 978-951-595-207-3 (pdf), ISBN 978-951-595-208-0 (painettu)