Juseliuksentalo

Juseliuksentalo, alueen rakennuksista nuorin, on monista vaiheistaan huolimatta säilyttänyt erityisen hyvin alkuperäisen tyylinsä sekä julkisivuissa että sisätiloissa. Carl Fredrik Juselius rakennutti Juseliuksentalon alun perin asuintaloksi. Tämä "uusrenessanssipalatsi" valmistui vuonna 1892.

Juseliuksentalossa on vuosikymmenien varrella sijainnut muun muassa kaupunginjohtajan asunto sekä lääkäreiden vastaanottotiloja.

Hansasta Teiniksi

Vuonna 1924 talon kellaritiloissa avattiin kahvilaravintola Hansa, jonka seinien suojassa on perustettu Turun Taiteilijaseura. Värikkäitä vaiheita kokenut ravintola vaihtoi 1940-luvulla nimensä Teiniksi. Taiteilijoiden suosimasta paikasta tuli seuraavina vuosikymmeninä myös opiskelijoiden ja yliopistoväen kantapaikka.

Legendaarinen ravintola suljettiin vuonna 1963, ja tilat kunnostettiin poliisilaitoksen ja sosiaaliviraston käyttöön. Ravintola Teini avattiin uudelleen 30 vuoden tauon jälkeen vuonna 1993 entisöitynä ja laajennettuna.

Juseliuksentalo tänään

Juseliuksentalon kolmesta kerroksesta löytyy nykyään turkulaisten kulttuuriyhteisöjen toimitiloja.

Myös Juseliuksentaloa on saneerattu, ja saneerauksen toinen vaihe saatiin päätökseen kesäkuussa 2001. Noin kaksi kolmasosaa talosta on tällä hetkellä entisöity ja entisöintityöt jatkuvat edelleen. Nykyään Juseliuksentalo on Tilalaitoksen hallinnassa. 

Kaupunginosa/Alue: