Linnanniemen taideohjelma on harppaus kohti Turun ensimmäistä taidekaupunginosaa

Turun linnan ja joen välinen alue tulee muuttumaan nykyisestä oleellisesti

Linnanniemen tulevaisuuden kannalta tehdään monella tapaa tärkeitä päätöksiä kuluvan vuoden aikana. Kesän aikana päätetään muun muassa siitä, millä tavoin alueesta ryhdytään luomaan Turun ensimmäistä varsinaista taidekaupunginosaa.

Vuoden 2022 helmikuussa vahvistetussa Turun julkisen taiteen ohjelmassa linjattiin, että Linnanniemen alueesta suunnitellaan Turun ensimmäinen taidekaupunginosa. Samalla päätettiin, että Linnanniemeen laaditaan oma taideohjelma, jonka avulla alueesta rakentuu monipuolisesti kiinnostava elämysalue ja matkailukohde. Linnanniemen taideohjelmaa on laadittu vuosien 2022–2023 aikana yhteistyössä kaupungin toimijoiden, erilaisten sidosryhmien sekä Frei Zimmer -taidekonsultointiyrityksen kanssa. Ohjelmatyön yhteydessä on kerätty tietoa ja mielipiteitä laajasti erilaisilta yhteisöiltä ja kaupunkilaisilta. Ohjelmasta päätettiin kaupunginhallituksessa 5. kesäkuuta.

Alueen taidekokonaisuus tulee rakentumaan kulkuyhteyksien varsille sekä tärkeisiin sijaintipaikkoihin, joita halutaan teosten avulla korostaa. Taiteen ja taidetapahtumien paikkoja tulevat olemaan alueen tärkeimmät saapumispaikat, sisäiset reitit sekä tapahtumapaikat. Taidetta tullaan yhdistelemään erilaisiin pysyvämpiin rakenteisiin, mutta myös itsenäisinä määräaikaisina ja pysyvinä elementteinä eri puolelle Linnanniemeä. 

Prosenttiperiaate ulottuu jo arkkitehtuurikilpailuohjelmaan

Linnanniemen alue lännestä kuvattuna. Kuva: Heikki Räisänen, 2022. Turun kaupunki.

Turun linnan ja joen välinen alue tulee muuttumaan nykyisestä oleellisesti. Alueelle järjestetään maisema-arkkitehtuuri- ja taidekilpailu näillä näkymin vuonna 2024, jolloin taide otetaan jo alusta saakka olennaisena osana mukaan puistoalueen suunnitteluun. Taide on tarkoitus sisällyttää myös alueen julkisiin rakennushankkeisiin, jolloin tietty prosenttiosuus rakennuskustannuksista varataan taiteen hankintaan. Historian ja tulevaisuuden museon kohdalla tämä prosenttiperiaate ulottuu jo arkkitehtuurikilpailuohjelmaan, jonka mukaan kilpailuehdotuksissa tulee ottaa kantaa tulevan taiteen sijoitteluun osaksi rakennusta tai sen ulkotiloja.

Taideteosten ja -hankkeiden toteutus on tarkoitus rahoittaa pääosin yksityisellä rahalla, mutta kaupunki sitoutuisi taideohjelman linjauksen mukaisesti kattamaan tietyllä kokonaissummalla Linnanniemen taiteen kustannuksia. Alueen ulkopuolisille rakennuttajille taideohjelmassa ehdotetaan 3 prosentin taiderahaa. Tämä tarkoittaa sitä, että alueen tonttien pääoma-arvosta lasketaan kolmen prosentin määräraha, joka tullaan käyttämään alueen taidehankintoihin, taidehankkeiden organisointiin sekä taideteosten ylläpitoon pidemmän aikavälin kuluessa. 

Linnanniemen taideohjelman toimenpiteillä pyritään siihen, että moni-ilmeisen taiteen avulla luodaan uudistuvasta Linnanniemestä kokonaisvaltaisesti elämyksellinen kohde ja kytketään alue samalla entistä kiinnostavammaksi osaksi monipuolista Turun kulttuurirantaa.

Tietoa kirjoittajasta

Ville-Matti
Rautjoki
Apulaisintendentti
Turun museokeskus