Kuukauden esine: Jäsenetukuponkivihko vuodelta 1975

Muovikortteja ei juurikaan ollut käytössä, mobiilieduista puhumattakaan

Turun museokeskuksen kokoelmissa on esine, johon kiteytyy paljon osuusliikkeiden toiminnasta: E-osuusliikkeen jäsenetukuponkivihko vuodelta 1975. Osuusliikkeiden periaatteena oli, ja on edelleen, päivittäistavara- ja muun kaupan lisäksi tarjota jäsenilleen paitsi ostohyvitys ja mahdollinen osuusmaksun korko myös lisäksi etuja sen mukaan, kuinka paljon jäsenet osuusliikkeensä palveluita ovat käyttäneet. Erilaiset, vain jäsenille annettavat paperiset etukuponkivihkoset olivat ostomäärien seurannassa apuna. Muovikortteja ei juurikaan ollut käytössä, mobiilieduista puhumattakaan.

Osuustoimintalaki tuli Suomessa voimaan vuonna 1901, minkä jälkeen perustettiin lukuisia yksittäisiä osuuskauppoja. Myöhemmin perustettiin lisäksi osuuskauppojen keskusosuusliikkeitä ja keskusosuuskuntia. Vuosikymmenten aikana tapahtuneiden jakautumisten ja yhdistymisten myötä Suomessa on tällä hetkellä kaksi osuusliikettä: E-osuusliikkeen perillinen Tradeka sekä toisena osuusliikkeenä S-ryhmä.

Kuponkivihko avattuna. Kuva: Ari-Pekka Savén, TMK.

Päivittäistavarakaupan lisäksi E-osuusliikkeen piiriin kuului muita liikeyrityksiä, muun muassa leipomoita, ravintoloita, vakuutusyhtiö, rakennusliike sekä pankki. Kaupankäynnin lisäksi E-osuusliike järjesti jäsenilleen erilaisia ruokavalistus-, ravintovalistus- ja kuluttajavalistustilaisuuksia sekä peräti lastenleirejä. Näin osuusliike pyrki tavallaan luomaan yhteisöllisyyttä ja yhteenkuuluvuutta jäseniensä kesken.

Tietoa kirjoittajasta

Ari-Pekka
Savén
Projektityöntekijä
Turun museokeskus
Asiasanat: