Kuukauden esine: Samalla puolella

Muureja on rakennettu kautta historian

Maarit Nissilän vuodelta 1996 olevan Muuri-veistoksen pelkistetty, vahva muoto on kuin pronssiin ikuistettu muistuma arkkitehtuurirakennelmasta, joka on toteutettu ennen ajanlaskun alkua. Taiteilija on toteuttanut muitakin sisä- ja ulkotilan välistä jännitettä tarkastelevia teoksia, jotka liittyvät asumiseen tai ihmisen tarvitsemaan turvapaikkaan.

Muureja on rakennettu kautta historian. Rakennelman erilaisiin toteutuksiin on liittynyt vahva visuaalinen viesti vastakkainasettelusta. Muurien avulla on turvattu taloudellisia etuuksia, suojauduttu hyökkäyksiltä ja erotettu ihmisryhmiä toisistaan. Muurit ovat suojanneet ideologioita vääriksi koetuilta vaikutteilta ja rajoittaneet ihmisten liikkuvuutta. Nissilän pienikokoisessa teoksessa tiivistyy ajatus muurista henkisenä raja-aitana, joka saattaa olla fyysistä estettä vaikeampi ylittää.

Maarit Nissilä (s. 1952) on pitkän linjan kuvanveistäjä, joka työstää teoksensa idean suoraan saveen edeten siitä erilaisten työvaiheiden kautta pronssivaluun ja patinointiin. Nissilä on jakanut työtapojen laaja-alaista tuntemustaan kirjoittamassaan pronssivalua käsittelevässä oppikirjassa.

Muuri-veistoksen osittain avoin muoto vapauttaa tulkitsemaan aihetta myös jaetun yhteisen hyvän kautta. Luostareissa on muurien takana hiljennytty uskonnolliseen elämään ja vaalittu kulttuuriaarteita. Levottomina aikoina on opillinen sivistys voinut turvatuissa oloissa syvetä ihmiskuntaa hyödyttäviksi ja yhteisesti käytettäviksi keksinnöiksi.

  • Maarit Nissilä, Muuri, 1996, pronssi, 19 cm x 70 cm x 12 cm.
    Turun kaupungin taidekokoelma.
    Kuva: Miska Lehto / Turun museokeskus

Tietoa kirjoittajasta

Marjo
Aurekoski-Turjas
Kokoelma-amanuenssi
Turun museokeskus
Asiasanat: