Museoarki: Yllätys valokuvassa

Uno Selén oli ahkera ja taitava kuvaaja, joka kuvasi Turussa ja ympäristössä

Turun museokeskuksella on Uno Selénin kuvakokoelma, joka käsittää kolme valokuva-albumia sekä irrallisia valokuvia sisältäen yhteensä yli 600 mustavalkoista valokuvaa. Uno Selén (1895–1966) oli turkulainen rakennusmestari, joka oli Turun talonrakennustoimiston palveluksessa vuodesta 1930, kunnes jäi eläkkeelle 1962.

Uno Selén oli ahkera ja taitava kuvaaja, joka kuvasi Turussa ja ympäristössä, muun muassa rakennuksia, rakennustyömaita ja -miehiä, Luostarinmäen ja apteekkimuseon korjausta, mutta myös upeita luontokuvia. Unon kuvia on nähtävissä Finna.fi -hakupalvelussa (linkki avautuu uuteen välilehteen).

Turun museokeskuksella on noin 1,7 miljoonaa valokuvaa, negatiivia, diaa ja digitaalista tallennetta. Niistä on luetteloitu kokoelmanhallintajärjestelmä Ainaan noin 15 %. Luettelointia on tehty museolla eri aikoina eri tasoisesti riippuen käytettävissä olevasta ajasta ja työvoiman määrästä. Minimitasolla kuvista on vain kirjattu tiedot ylös tai tehty perustutkimusta käyttäen eri lähteitä ja muita kuva-aineistoja.

Vuosikausia museota vaivanneen aika- ja henkilöstöpulan takia usein saman hankintaerän tai saman kuvaustapahtuman valokuvia on luetteloitu kopioimalla kuvatietoja esimerkiksi 20 valokuvalle.  Tällöin Lisätietoja-kentässä on 20 kuvan tiedot kuvanumeron vain vaihtuessa.

Aarne Ehojoen suunnittelema Turun ensikoti. Monikerroksinen rapattu rakennus on rakennettu 1951. Kuva: Uno Selén / Turun museokeskus.

Sain tehtäväkseni muokata Ainassa Uno Selénin kokoelman kuvien kopioituja kuvatietoja. Lisätietoja-kentässä oli tietoja kuvanumerosta, kuva-aiheesta sekä valokuvan mitoista. Siirsin tietoja oikeisiin kokoelmahallintajärjestelmän kenttiin, selvitin myös kuvauskohteiden osoitteita.

Yhden 1950-luvulla otetun kuvan kohdalla aloin verrata kuvaa ja aiemmin annettua aihetta ”Joku vanhainkoti”. Katsoin pientä kuvaa ja ihmettelin kuvassa olevan rakennuksen ulkoportaiden alla olevia vaaleita esineitä. Avasin suuremman kuvan Photoshopissa ja suurensin sitä vielä. Vaaleat esineet olivat lastenvaunuja! Mietin miksi oletetun vanhainkodin terassilla olisi noin monta lastenvaunua.

Aarne Ehojoen suunnittelema Turun ensikoti. Osasuurennos kuvasta. Kuva: Uno Selén / Turun museokeskus.

Lähetin kuvan rakennustutkijallemme, joka vastasi minulle heti. Hän oli sattumoisin juuri tehnyt selvitystä kuvan rakennuksesta. Kyseessä oli arkkitehti Aarne Ehojoen suunnittelema Turun ensikoti, joka on rakennettu vuonna 1951! Uno Selén oli käynyt ikuistamassa tärkeän rakennuksen melko pian sen valmistumisen jälkeen.

Oli ihana saada tietää kuvan oikea kohde. Kuvan tarkempi katsominen ja kollegan apu auttoivat selvittämään sen. Yksityiskohdat voivat olla tärkeitä valokuvassa, kuten tässäkin tapauksessa. Niiden avulla päästiin kuvan aiheen jäljille. Aina pitäisi olla tarpeeksi aikaa kuvien katsomiselle ja luetteloinnille lähdetietojen avulla.

Tietoa kirjoittajasta

Sari
Pihajoki
Tutkija
Turun museokeskus