Elina Vainion hiekkateos on hiljainen viesti menneisyydestä

Teoksen ydinajatuksena on hiekan asettuminen ja pysähtyminen hetkeksi taiteilijan valitsemaan muotoon.

Hämärän näyttelytilan lattialle levittäytyy ohut ovaalinmuotoinen hiekkamatto. Koska tila on muuten aivan tyhjä, kiinnittyy katse nauhamaisiin kohoumiin hiekassa. Katsoessa tulee tunne, että kuviot hiekassa ovat merkkejä, joista ei kuitenkaan tahdo saada selvää: Onko se kirjoitusta?

Kyseessä on WAMx:ssä esillä oleva Elina Vainion installaatio Reset. Vainion teoksille on ominaista vähäeleisyys. Teoksessa hiekan pinnanmuodot erottuvat valaistuksen ja varjojen ansiosta. Kirkkaassa, joka puolelta loistavassa päivänvalossa nämä muutaman millimetrin korkuiset harjanteet tuskin edes erottuisivat. Vainio ei halua juurikaan ohjailla katsojan tulkintaa teoksesta ja haluaa mielellään teoksen herättävän ensisilmäyksellä hämmennystä.

Elina Vainio viimeistelee Reset-teosta. Kuva: Ville Mäkilä.

Reset on paikkasidonnainen teos, ja alla olevassa videohaastattelussa Vainio kertoo, miten se on vuoropuhelussa ympäröivän tilan ja museorakennuksen kanssa. Hiekan kuvioinnissa inspiraationlähteenä ovat olleet muun muassa WAMin kivilattioissa näkyvät fossiilit. Teoksen ovaali muoto ja katkeamattomana jatkuvat koukerot puolestaan luovat pehmeän vastakohdan arkkitehtuurin kulmikkuudelle.

Taiteilija kertoo, että teoksen ydinajatuksena on hiekan asettuminen ja pysähtyminen hetkeksi taiteilijan valitsemaan muotoon. Vainio muistuttaa, että teoksen hiekka on hyvin vanhaa ja ollut osa aineiden kiertokulkua maapallolla vuosituhansien ajan. Hiekka on hioutunut kallioista ja kivistä yhä pienemmiksi ja pyöreämmiksi hiekanjyviksi. Kiertokulku jatkuu myös näyttelyn jälkeen: taiteilija toivoo, että teoksen hiekka levitetään näyttelyn päätyttyä vaikkapa paikalliselle hiekkarannalle.

Katso Elina Vainion haastattelu

Nostokuva: Elina Vainio viimeistelemässä Reset-teosta. Kuva: Ville Mäkilä.

Elina Vainion teos Reset on esillä WAMissa WAM X -näyttelytilassa 1.11.2020 asti.

Nostokuva: Elina Vainio viimeistelemässä Reset-teosta. Kuva: Ville Mäkilä.

tutkija Anna Perälä

Tietoa kirjoittajasta

Anna
Perälä
tutkija
Turun museokeskus