TFO:n loikka tuttuun tuntemattomaan

Koska ihmiset eivät tällä hetkellä pääse orkesterin luo, on entistä tärkeämpää saada orkesteri ihmisten luo.

Turun filharmonisen orkesterin konserttien siirtyminen verkkoon on tarkoittanut kaikille orkesterissa jotain uutta. Muusikot joutuvat soittamaan tyhjälle salille ja toimisto venyy hankalassa tilanteessa huikeisiin suorituksiin. Tekniikan henkilökunnalle verkkokonsertit ovat tuttuja, mutta koronan tuoma digiloikka on tuonut meillekin paljon uutta.

Koska ihmiset eivät tällä hetkellä pääse orkesterin luo, on entistä tärkeämpää saada orkesteri ihmisten luo. TFO:n verkkokonserteista on saatu nauttia jo vuodesta 2011. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin on mahtavaa olla osa näin osaavaa ja mukautuvaa koneistoa. Konsertteja on siirtynyt verkkoon hyvinkin lyhyellä varoajalla, mutta niiden toteutuksessa on onnistuttu loistavasti.

Verkkokonserttien parissa työskentelee joukko ammattilaisia

Laadukas verkkokonsertti ei synny helposti. Tarvitaan ääniteknikko, kamerahenkilöstöä ja partituurivaroittaja. Ilman heitä ei musiikki soisi kotisohvilla, eikä kuviin saataisi poimittua niitä tärkeimpiä hetkiä lavalta.

Livemusiikin lisäksi olemme tuottaneet paljon videomateriaalia. Konserttien väliajoille olemme tehneet solisti- ja kapellimestarihaastatteluja. Lisäksi konserteista editoidaan kohokohtia orkesterin sosiaalisen median kanaville.

Koska TFO:n verkkokonsertteja on tehty jo pitkään, on arkistoon taltioitunut upeita konsertteja. Näistä olemmekin julkaisseet yksittäisiä teoksia YouTube-kanavallemme. Julkaistavien teoksien koonti ja videoeditointi on ollut todella mielenkiintoista ja olenkin siinä samalla saanut nauttia upeista esityksistä!

Kokonaan verkossa toimiminen on luonut paljon uutta sisältöä orkesterin eri kanaviin ja uskonkin, että tilanteen palautuessa normaaliksi olemme entistä paremmin kaikkien saavutettavissa. Toivottavasti normaalitilanteeseen päästään taas pian, yleisöstä elää niin muusikko kuin teknikkokin!

TFO:n sivustolta löytyy sekä suoria verkkokonserttilähetyksiä että menneiden lähetysten tallenteita. Verkkokonserttien seuraaminen on maksutonta. YouTubesta löytyy lisäksi yksittäisiä teoksia.

Tietoa kirjoittajasta

Niilo
Kangas
Siviilipalvelusmies
Turun filharmoninen orkesteri