Huomisen muistoja

Verkkoaineiston säilyttämisessä ja keräämisessä on omat haasteensa verrattuna paperisiin mummin kirjeisiin

Arkiset viestinnän ja muistojen tallentamisen tavat ovat muuttuneet viime vuosikymmenten aikana. Kirjeet ovat vaihtuneet pikaviesteihin, valokuva-albumit Instagramiin ja päiväkirjat blogeihin. Monesti sanotaan, että kerran nettiin laitettu ei sieltä koskaan katoa. Kuitenkin monet jäljet netissä, kuten viestit ja kuvat, katoavat helposti salasanan unohtuessa tai palvelun sulkeutuessa. 

Useimmat suomalaiset käyttävät sosiaalista mediaa. Monet ovat rekisteröityneenä useampaan eri palveluun. Tuotamme erilaisia sisältöjä somekanaviin: kuvia, tilapäivityksiä, pikaviestejä, videoita, snäppejä. Ei tarvitse olla someammattilainen tuottaakseen valtavasti sisältöä: minun ja puolisoni välisessä Messenger-viestiketjussa on yli 300 000 viestiä. Mitä jos haluaisin säästää ne jälkipolville, ihan niin kuin mummi säästi nuoruuden kirjeensä?

Viestien joukossa on myös tärkeitä muistoja, vaikkakin suuri osa on emojeita ja hauskoja meemikuvia. Sosiaalista mediaa arkistoitaessa onkin pohdittava, mitä on mielekästä säilyttää, mutta samalla aineiston tulisi pysyä monipuolisena ja rikkaana. 

Verkkoaineiston säilyttämisessä ja keräämisessä on omat haasteensa verrattuna paperisiin mummin kirjeisiin. Museoiden on kehitettävä tallennustyötä ja tietokantoja pysyäkseen teknologisen kehityksen perässä. Suomessa internetaineistoja on kerätty esimerkiksi some-lahjoituksina ja automaattisten hakurobottien avulla.

Turku.fi-sivun talvisen sininen ulkoasu vuonna 2001. Kuvakaappaus Wayback Machine -sivustolta.

Verkkosisältöjen tallentaminen nyt sekä hieman internetarkeologiaa 

Suomessa Kansalliskirjasto tallentaa kattavasti sisältöjä suomalaisilta verkkosivuilta. Eri aihepiireihin keskittyvissä teemakeräyksissä tallennetaan myös sosiaalisen median sisältöjä. Turun museokeskuksessa verkkosisältöjä on otettu talteen nykypäivän ilmiöiden tallentamisen, eli nykydokumentoinnin yhteydessä. Tietojärjestelmien soveltumattomuus verkkosisältöjen tallentamiseen on haaste. Uudentyyppisten aineistojen tallentamiseen ja säilytykseen tarvitaan myös uusia ratkaisuja.

Suomen valokuvataiteen museo on mukana kansainvälisessä Collecting Social Photo -hankkeessa, joka alkoi vuonna 2017. Hankkeen tavoitteena on tutkia ja tallentaa sosiaalisen median kuvia sekä löytää museoille ja arkistoille keinoja some-aineistojen keräämiseen ja tallentamiseen. Insta_Suomi-tutkimuksen yhteydessä kerättiin lahjoitettuja Instagram-kuvia.

Wayback Machinen kautta voi kurkistaa menneisiin tapahtumiin. Vuonna 2006 Turussa odotettiin uuden pääkirjaston avajaisia.
Kuvakaappaus Wayback Machine -sivustolta.

Internet on pullollaan vanhoja ja hylättyjä nettisivuja, joilla vierailemisessa on samankaltaista aavemaista romantiikkaa kuin autiotaloissa. Internetin unohdettujen nurkkien tutkailua kutsutaan joskus internetarkeologiaksi. Menneisyyden nettisivuilla pääsee vierailemaan esimerkiksi yhdysvaltalaisen verkkokirjasto Internet Archiven ylläpitämässä Wayback Machinessa. Sinne on tallennettu miljoonia nettisivuja, joista vanhimmat ovat vuodelta 1996. Kuka tahansa käyttäjä voi myös tallentaa sivuja tai tutkia palvelun sisältöä, kuten turku.fi-sivun erilaisia ulkoasuja vuodesta 1997 nykypäivään. 

Tunnettu internetarkeologian projekti on Lassi Varisen vuonna 2015 aloittama IRC-Galleria-blogi, joka avaa näkymän 2000-luvun alkuvuosikymmenen nuorison internetkulttuuriin. Blogi nostaa esille ”kauneimpia, karuimpia ja aidoimpia” kuvia IRC-Galleriasta, joka oli sosiaalinen media ennen kuin sosiaalinen media terminä keksittiin.

Tietoa kirjoittajasta

Jonna
Nokelainen
Museoharjoittelija
Turun museokeskus