Mahtuuko mukaan?

Matka-arkut olivat painavia ja kookkaita, mutta niitä ei ollut tarkoitettukaan yksin kannettaviksi
01.10.2021
Kuukauden esine

Koronapandemia näyttää tällä hetkellä hieman laantuneen, ja monet alkavat taas suunnitella matkoja jopa ulkomaille. Matkatavaramme ovat pandemian takia olleet käyttämättöminä tavallista kauemmin. Tyhjillään ne ovat keränneet pölyä komeroissa, kellareissa ja ullakoilla, mutta ovat olleet valmiudessa täytettäväksi matkaajan matkalla tarvitsemilla tavaroilla.

Matka-arkut ja -laukut ovat ensisijaisesti tavarasäiliöitä. Matkatavarat ovat kuitenkin paljon enemmän kuin tavaroiden kuljettajia. Ne täyttyvät myös kokemuksilla ja tunteilla, nostalgisilla muistoilla sekä unelmilla seikkailuista ja jännityksestä. Samalla ne toimivat ihmisten liikkuvuuden ja liikkumisen symboleina.

Turun museokeskus sai alkuvuodesta kokoelmiinsa geologi Hans Hausenille (1884–1979) kuuluneen matka-arkun. Hausen väitteli filosofian tohtoriksi vuonna 1927 ja vuosina 1927–1951 hän toimi Åbo Akademin geologian professorina. Ennen tätä hän oli tehnyt useita tutkimusmatkoja Euroopassa, Aasiassa sekä Pohjois- ja Etelä-Amerikassa. Vuosina 1914–1917 hän oli toiminut valtiongeologina Argentiinassa. Eläkkeelle siirtymisen jälkeen hän tutki Kanarian saarten geologisia olosuhteita. Lukuisten tieteellisten julkaisujen lisäksi hän kirjoitti kaksi matkakertomusta: Över kontinenter och oceaner (1945) ja Det blev Kanarieöarna (1947).

Tarrat Hans Hausenin matkalaukun kyljessä kertoo geologian professorin matkojen kohteista ja aavistuksen seikkailusta. Kuva: Laura Karhu.

Hans Hausenin matka-arkku kertoo matkustamisen historiasta

Samalla laukku kertoo myös tutkimusmatkailun historiasta. Suomalaiset tiedemiehet eri aloilta tekivät 1700-luvulta lähtien tieteellisiä tutkimusmatkoja kaikille mantereille. Liikennevälineiden kehitys, joka avasi aiempaa paremmat ja nopeammat yhteydet kaukaisiin maihin, vaikutti osaltaan tutkimusmatkojen lisääntymiseen 1800-luvulta lähtien. 

Hausenille kuulunut matka-arkku on Helsingissä toimineen Osakeyhtiö Spennertin Satula- ja Ajokalutehtaan valmistama. Se on 120 cm pitkä, 60 cm leveä ja 55 cm korkea. Arkun päissä on kantokahvat, se on vahvistettu metallilistoilla ja siinä on kolme suljinta. Matka-arkun sisäpuoli on jaettu kahteen osaan: sen yläosassa on matala taso ja sen alapuolella on suurempi tila matkatavaroille. Matka-arkun päihin kantokahvojen ympärille Hausen on kiinnittänyt runsaasti matkoilla kertyneitä liimatarroja eri maista. Laivayhtiöt, rautatieyhtiöt ja hotellit olivat ryhtyneet teettämään liimatarroja, joilla matkailijat koristivat matkatavaransa samalla mainostaen käyttämiään palveluita.

Panamasta Petrograd-Vladivostokin kautta Yokohamaan

Monet tarrat Hansenin matka-arkussa ovat jo kuluneet tunnistamattomiksi, mutta jäljellä olevat kertovat Hausenin käyneen Panamassa, Yokohamassa ja Callaossa, Perussa ja että hän oli matkustanut Petrograd-Vladivostokin junayhteydellä. Liimatarrat matkatavaroissa viestivät siitä, missä niiden omistaja on matkannut, missä yöpynyt ja millä kulkuvälineillä hän on kulkenut, mutta samalla ne tekevät matka-arkusta tai matkalaukusta oman – ne toimivat eräänlaisina omaelämäkerrallisina jälkinä.

Pakkaamiseen liittyy myös aina valintaprosessi

Matkatavaroiden muotoilu ja materiaalit kertovat matkustamisen puitteista ja matkailun historiasta. Aikana, jolloin matkat mantereiden välillä taitettiin höyrylaivoilla, matkatavaroiden tuli olla lujatekoisia, vankkoja ja vedenpitäviä, jotta ne kestäisivät kovaa merenkäyntiä. Runkojen valmistuksessa käytettiin yleensä puuta ja metallia, ja monesti ne päällystettiin nahalla tai purjekankaalla.

Verrattuna nykypäivän ultrakeveisiin matkalaukkuihin, matka-arkut olivat painavia ja kookkaita, mutta niitä ei ollut tarkoitettukaan yksin kannettaviksi. Vielä 1900-luvun alkuvuosikymmeninäkin kantajat juna-asemilla ja satamissa, pikkolot hotelleissa sekä palvelusväki hoitivat matkatavaroiden siirtämisen ja käsittelyn. Kun matkustustavat hiljalleen muuttuivat orastaneen massaturismin myötä, luovuttiin suurista matka-arkuista ja ne korvattiin pienemmillä, yhdellä kantokahvalla varustetuilla matkalaukuilla, jonka matkaaja itse kantoi.

Matkustusmuoto määrää laukun koon

Nykypäivän näkökulmasta myös nämä varhaiset matkalaukut tuntuvat suurilta ja kömpelöiltä. Lentoliikenteen myötä olemme siirtyneet aina vain kevyempiin ja pienempiin matkalaukkuihin, jotka nykyään ovat myös pyörillä kulkevia. Pakkaamisen joudumme myös suorittamaan lentoyhtiöiden määräysten mukaisesti. Historiallisesta näkökulmasta eri aikakauden matkatavarat kertovat miten esineet kehittyvät ja muuttuvat teknologian, logistiikan ja tässä tapauksessa matkustukseen liittyvien kulttuuristen käytänteiden vuorovaikutuksen seurauksena. 

Matkatavaroiden koko määrittelee ja asettaa rajat sille, miten paljon voi matkalleen ottaa mukaansa. Vaikka Hansenin matka-arkku on verrattain iso, oli senkin tila rajallinen ja salli vain tarpeelliseksi arvioitujen tavaroiden mukaan ottamisen. Pakkaaminen on kulttuurisesti opittu taito, jota ohjaavat eri konventiot sekä esiymmärrys siitä, mitä tulee ottaa mukaansa ja miten tavarat tulee pakata parhaalla mahdollisella tavalla. Pakkaamisessa korostuvat suunnittelu, varautuminen, ennakointi kaikkia mahdollisia tulevia tarpeita varten. Pakkaamiseen liittyy myös aina valintaprosessi: mitä mahtuu mukaan, mitä joudutaan jättämään kotiin? Matkatavarat kertovat näin ollen myös siitä, mitä tietyissä tilanteissa pidämme arjessamme välttämättömänä, tarpeellisena, korvaamattomana – mikä taas on meille loppujen lopuksi tarpeetonta tai turhaa.

Hans Hausenin matka-arkku on ollut mukana monilla matkoilla, joista ei välttämättä puuttunut jännitystä ja seikkailun tuntua. Esimerkiksi hänen ja muiden suomalaisten geologien tekemää tutkimusretkeä Urjanhain alueelle 1917 kaaoksessa olleen Venäjän halki voidaan pitää jopa uhkarohkeana tekona. Vuosikausiin Hausenin matka-arkku ei ole kantanut matkatavaroita matkoilla, mutta museossa se on aloittanut uuden ja samalla erilaisen matkan. Enää se ei ensisijaisesti toimi tavarasäiliönä eikä täyty matkaajan matkalle valitsemista tavaroista. Nyt sen tehtävänä on kertoa meille kansainvälisyydestä, kontakteista, liikkuvuudesta, matkustamisen historiasta ja käytänteistä – siitä miten ennen matkustettiin. 

Kirjallisuus

Tietoa kirjoittajasta

Sonja
Hagelstam
Tutkija
Turun museokeskus
Asiasanat: 
kuukauden esine