Tarpeettoman tavaran historiaa

Yltäkylläisyys on muutakin kuin materiaa, mutta ylimääräiset ja kalliit tavarat ovat yltäkylläisyyden konkreettisin ilmentymä.

Ostamme, perimme ja saamme lahjaksi. Nurkkamme täyttyvät tavaroista, joita emme edes tarvitse. Miksi tarpeettomaksi jääneistä esineistä on niin vaikeaa luopua?

– Tavarasta luopuminen olisi helppoa, jos tavarat olisivat vain tavaroita. Esineet kuitenkin kantavat valtavasti merkityksiä, joista olemme enemmän tai vähemmän tietoisia, vastaa ammattijärjestäjä, filosofian tohtori Ilana Aalto.

Ilana Aalto

Tavarat minuuden rakentajina

Tavaroilla viestitetään, että kuuluu johonkin ryhmään. Vastaavasti tavaroilla erottaudutaan joistain toisista ryhmistä. Siten esineet myös rakentavat ihmisen käsitystä itsestään, Aalto selittää. 

Samoilla linjoilla on tutkija Susanna Lahtinen Turun museokeskuksesta. Historiallisesta näkökulmasta tavarapaljous liittyy yhteiskunnalliseen asemaan, statukseen ja vaurauteen.

– Ylemmillä luokilla on ollut aikaa ja varaa hankkia tavaroita, myös turhuuksia, Lahtinen summaa.

Arvostamme merkkituotteita, sillä ne eivät ole kaikkien saatavilla. Arvokas tavara tuottaa mielihyvää ja paremmuudentunnetta. Käsityksemme arvokkaasta materiasta on kuitenkin muuttunut vuosien varrella.

Uutuus ja ulkomaisuus vaihtuivat vanhaksi ja kotimaiseksi

Barokkiaikakauden (n. 1600-luku) filosofia oli, että enemmän on enemmän. Ylhäisön keskuudessa erikoisia ja harvinaisia esineitä keräiltiin innolla. Hienoja esineitä hankittiin etenkin ulkomailta. 

– Made in China oli silloin hienouden tae, nykyisin rihkaman, Lahtinen naurahtaa.

Massatuotanto on muuttanut suhtautumistamme tavaraan. Käsityönä tehty on luksusta nyt, kun yhä harvempi meistä hallitsee kädentaitoja.

Tällä hetkellä suomalaiset ihailevat ja tavoittelevat etenkin kotimaisia esineitä. Laatu on määrää tärkeämpää, ja eettisyyttä ja ekologisuutta ajatellaan enemmän. Liiasta tavarasta halutaan eroon, eikä uutta haluta tilalle.

 – Kierrätys ja kirpparit ovat ennennäkemättömässä suosiossa. Vanhassakin on alettu nähdä arvoa, Lahtinen toteaa.

Vanhaa tai uutta, tavaralla on taipumusta kertyä. 

Tavaranraivausliike alkoi toden teolla 2010-luvulla. Monet meistä ovat hurahtaneet konmaritukseen, jossa on tavoitteena luopua kaikesta tarpeettomasta ja säilyttää vain sellaiset esineet, jotka tuottavat iloa.

– Tavaran karsimisessa kannattaa olla tarkkana. Ympäristöä tai karsimisen koko ideaa ajatellen ei ole järkevää heittää ehjää pois ja ostaa uutta tilalle, Aalto huomauttaa.

Vanha on sitä paitsi syytä kierrättää sen sijaan, että nakkaa kaiken surutta sekajätteeseen.

Vähemmän on enemmän

Siisti koti on ollut pitkään ihanne. Näin ei ole vain siksi, että arki rullaa sutjakammin järjestyksessä kuin sotkussa.

– Siisteys ja järjestys liitetään keskiluokkaisuuteen ja kunnon kansalaisuuteen, Aalto luonnehtii.

Ylenpalttista tavaramäärää on paheksuttu aina, puhumattakaan yli varojensa elämisestä. Lahtisen mukaan tavaran haaliminen ei koskaan olet ollut ihanne siinä määrin, että kohtuuton tuhlaaminen hyväksyttäisiin.

– Kunkin tuli elää säätynsä mukaan, eikä pröystäilyä katsottu hyvällä.

Kirkko paheksui liiallista tavaraa. Jos maalliseen mammonaan kiintyi, elämän tärkeysjärjestys keikahti väärinpäin. Suhde Jumalaan uhkasi heikentyä, jos keskittyi vain elämän aineellisuuteen.

Tavarat tuovat turvaa ja kantavat muistoja

Tavaran haalimisessa voi olla kyse päinvastaisesta kuin törsäämisen iloista. Säilyttäminen pahan päivän varalle on monelle suomalaiselle tuttua. Se on varsinkin pula-aikana opittu mentaliteetti. Vaikka sotasukupolvetkin ovat eläneet suurimman osan elämästään kuluttamiseen kannustavassa yhteiskunnassa, monet ovat oppineet säästäväisiksi. 

– Myös henkilökohtaiset puutteen kokemukset elämässä voivat aiheuttaa sen, että tavaraa haalii ympärilleen varmuuden vuoksi, Aalto lisää.

Toisinaan tavarasta luopumisen vaikeus liittyy juuri nostalgiaan

Jos tarpeettomaksi käynyt tavara on ollut ostettaessa kallis, siitä luopuminen turhauttaa. Siivouspäivänä sen tunkee takaisin kaappiin siltä varalta, jos kerran sijoitetulle rahalle löytyisi vielä vastinetta. 

Näin ajatteleminen on tietysti järkevämpää kuin se, että heittäisi tavaran pois aina yhden käyttökerran jälkeen. Joskus tavarasta ei kuitenkaan raaski luopua, vaikka aavistaisi, ettei käyttökertoja enää tule.

Tavaraan kiintyy. Aikuisiksi kasvaneiden lasten leluja, häämekkoa tai vaikkapa ensimmäistä omaa matkapuhelinta on vaikeaa luovuttaa eteenpäin toiselle, saati heittää pois. Toisinaan tavarasta luopumisen vaikeus liittyy juuri nostalgiaan. Esineisiin kytkeytyy muistoja, mutta joskus niiden rooli muistamisessa yliarvioidaan.

– Saatetaan pelätä, että muisto häviää esineen mukana, jos esineestä luopuu, Aalto kertoo.

Sekään ei ole tavatonta, että perinnöksi tai lahjaksi saatuja tavaroita säilytetään silkasta velvollisuudentunnosta.

Tarpeetonkin voi olla tärkeä

Joskus esineen tunnearvo tai esteettinen arvo painavat käytännön arvoa enemmän.

– Jos ihminen rakastaa jotain tiettyä tavaraa ja jaksaa huolehtia siitä, tavaran käyttötarkoituksella ei ole merkitystä, Aalto toteaa.

Ammattijärjestäjän näkökulmasta on olennaista vain se, että arki ei häiriinny tavaran paljoudesta. Koriste-ja muistoesineitä saa pitää hyvällä omallatunnolla, kunhan niiden paljous ei häiritse jokapäiväistä elämää.

Kauneuden arvostaminen kuuluu ihmisyyteen.