Museotoimintaa 140 vuotta: Wäinön loikkaus virtuaalitodellisuuteen

Eli miten digitaalisen taidenäyttelyn rakentaminen tapahtui

Museonäyttelyt muuttavat verkkoon 

WAM:n näyttelyihin on vuoden 2021 ajan voinut osallistua myös digitaalisesti Digimuseo.fi -palvelussa. Ensimmäinen palvelussa julkaistu näyttely oli Epävarma horisontti, joka käsitteli monipuolisesti meriemme nykytilaa. Näyttely oli avoinna aikana, jona sisäänpääsy fyysiseen museoomme oli pandemian vuoksi rajoitettu pahimmillaan vain 10 henkeen kerralla. Mikä pelastus näyttelyn kannalta olikaan, että siihen pääsi edes osaltaan tutustumaan digitaalisesti! Tästä tilanteesta on onneksi jo palauduttu lähes normaaliin ja museon ovi on auki kävijöille ilman kävijärajoituksia.

Aikataulun voi päättää itse ja sisäänpääsykään ei maksa mitään. 

Millä tavoin voisimme hyödyntää virtuaalista todellisuutta nyt kun museoihin pääsee jälleen paikan päälle? Digitaalisuuden suurimpia hyötyjä on sisältöjemme saavutettavuuden lisääntyminen. Taide-elämystä eivät koske maantieteelliset tai fyysiset rajoitteet. Virtuaalisessa maailmassa ei tila samalla tavalla lopu kesken kuin museorakennuksessa. Aikataulun voi päättää itse ja sisäänpääsykään ei maksa mitään. 

Museosalien rajallisuus tulee esiin suurimpana rajoittajana, kun mietitään mitä museossa voidaan esittää, sillä samassa tilassa ei tietenkään ole mahdollista pitää kahta samanaikaista näyttelyä. Kerrottavaa, näytettävää ja esitettävää olisi niin paljon! Turun kaupungin taidekokoelma on mittava ja laadukas lajissaan ja yksi sen perustuskivistä on laaja Wäinö Aaltosen tuotannosta ja arkistomateriaaleista koostuva kokoelma. Mikä siis avuksi – no loikkaus virtuaaliseen todellisuuteen! 

Sisältösuunnittelua ilman seiniä

WÄINÖ:n suunnittelua aloittaessamme tiesimme melko vähän siitä, minkälainen Digimuseon ”näyttelytila” tulisi olemaan. Lähtökohtana eivät olleetkaan museolaisille tuttuakin tutummat WAMin salit. Suunnittelutyötä ja sisällöntuotantoa tehtiin itseasiassa melko pitkälle ennen kuin tiesimme virtuaalisen tilan pohjapiirroksen ja seinien määrän, mikä pakotti tuotantotiimin pohtimaan ratkaisuja kirjaimellisesti laatikon ulkopuolelta.

Sisältöjä pääsi ajattelemaan uudella tavalla myös siksi, että mahdollisuutena oli tuoda nähtäville muulloin harvoin nähtävää sisältöä. Esille pääsi esimerkiksi arkistomateriaaleja sekä näyttelyistä eri syistä pois rajautuvia teoksia, joiden herkät materiaalit tai huono kunto estävät niiden esittelemisen perinteisessä museonäyttelyssä. Digitoidut teokset ja valokuvat sekä 3D-mallinnetut veistokset on mahdollista kokea lähempää ja monestakin vinkkelistä katsottuna ilman, että museovalvoja joutuu puuttumaan turhan uteliaan kävijän nenän etäisyyteen teoksesta.

3D-mallinnos saa pintatekstuurin veistoksen dioriitista. Mallinnettavana Graniittipoika II. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.

Kokonaisuutta ei virtuaaligalleriassa katsota samalla tavalla museotilassa. Teoksista pystyy tuomaan esille erilaisia versiointeja, luonnoksia ja arkistokuvia – materiaalia pystyy esittämään suhteessa paljon enemmän kuin museotilassa olisi mahdollista seinätilan loppuessa kesken. Ripustusta ei tällöin tehdä perinteiseen tapaan, tuomalla esine näyttelysaliin, vaan teos pitää digitoida ja saattaa esitettävään muotoon. 

Miten näyttely käytännössä rakennettiin

Turun museokeskuksesta muodostettiin näyttelyä tuottamaan monialainen työryhmä. Näyttelyt ja yleisötyö -vastuualue oli vetovastuussa näyttelysuunnittelusta ja sisällöstä. Turun kaupungin taidekokoelmiin kuuluvien teosten asiantuntijat löytyivät luonnollisesti kokoelmayksiköstä. Valokuvaajat pääsivät näyttämään kyntensä kuvatessaan ja 3D-mallintaessaan Aaltosen merkittävimpiä veistoksia. 

Wäinö Aaltosen veistos Graniittipoika II kuvattavana museon varastoon väliaikaisesti rakennetussa studiossa 3D-mallinusta varten. Kuva: Ville Mäkilä, Turun museokeskus.

Virtuaalinen näyttelykokonaisuus ei ole sama asia kuin fyysisesti museotilaan rakennettu taidenäyttely, vaan se lähentelee ominaisuuksissaan ennemminkin taidejulkaisua. Teosten, valokuvien ja muun visuaalisen sisällön tueksi on virtuaaliseen näyttelyyn mahdollista sisällyttää pohjaton määrä tietoa myös sanallisessa muodossa. Museokeskuksen asiantuntijoilta olisi löytynyt tutkimustietoa ja tarinoita vaikka millä mitalla. Rajauksia oli kuitenkin tehtävä, jotta käynti näyttelyssä ei uuvuttaisi kävijää jo ensi metreillä.

Lähtökohdaksi näyttelyn tekemiseen valittiin ihminen julkisuuskuvan takana – ”Wäinö behind the scenes”, kuten työryhmässä vitsikkäästi veisteltiin. Ja koska kokoelmiin sisältyy mittava määrä valokuvia Wäinön elämästä, tuntui luontevalta kertoa tarinaa näiden kautta. Suurikokoiset ”tapetit”, joissa on näkymiä Wäinön työhuoneilta, toimivat taustoina kertomuksille ja valokuville taiteilijan elämästä. Eikä näyttelyssä haluttu tietenkään unohtaa hänen taiteellista tuotantoaan: saleja koristaa niin maalaukset kuin ne jo mainitut 3D-mallinnetut veistoksetkin. Sisällön ajallinen rajaus päätettiin tehdä taiteilijan uran alkuvaiheisiin ja ensimmäisiin työhuoneisiin.

Wäinö Aaltonen teostensa keskellä Hirvensalon ateljeessa vuonna 1923. Kuva: Atelier Alppila, Wäinö Aaltosen arkisto, Turun museokeskus.

WAMin ensimmäinen täysin digitaalisesti toteutettu näyttely avautui Digimuseossa 29.10.2021.