Etsi
Yksi Carin Bryggmanin tärkeimmistä muotoilumenestyksistä sai alkunsa Helsingin Taidehallissa vuonna 1950 pidetystä Taideteollisuusyhdistyksen 75-vu

Origin story selittää miksi jokin on niin kuin se on: miksi maailmalla on tietyt piirteet ja ominaisuudet, ja miksi ihmiset sijoittuvat siihen niin

Samalla ”The Things We Are Made Of” häivyttää ihmiskehon ja luonnon välisiä rajoja ja sitä toiseutta, jota pidetään voimakkaasti elossa poliittisis

Turussa asuva ja työskentelevä Nygren on tehnyt videoita ja elokuvia 1970-luvun lopulta lähtien, ensin kaitafilmikameralla ja sittemmin videokamera

WAMx:n vuoden 2020 näyttelyohjelman avaa Sencer Vardarmanin (s.1970, Istanbul) näyttely Under

Vuoden 2020 aukioloajat

Simo Helenius 8.6.–16.9.
Kuvanveistäjä Simo Heleniuksen (s.

Festivaalin teoksia nähdään lisäksi muun muassa Manillan ympäristössä, Vanhalla Viinatehtaalla, Samppalinnan puistossa ja Paavo Nurmen Stadionilla ajalla 3.–5.9. Ekoluodolla toteutetaan Antti Laitisen Nail Trunk -teos. Osallistava teos toimii samalla ennakkona WAMissa vuonna 2022 nähtävälle Laitisen mittavalle yksityisnäyttelylle. Nail Trunk tulee olemaan esillä syksyyn 2022 asti.

WAMin vesikaton korjausurakka etenee. Lue työmaan kuulumisia urakoitsijan sivuilla.

