Etsi

Turussa vaikuttaneen ryhmän jäseniä olivat taiteilijat Anna-Maija Aarras (s. 1948), Sussi Henrikson (s.

Pääosin Turun kaupungin taidekokoelmasta koottu Liikuttaako-näyttely houkuttelee murtamaan katsomisen valtaa ja kannustaa moniaistiseen taidekokemu

Fyysinen työ on ollut osa Antti Laitisen teoksia hänen uransa alusta alkaen.

Tiio Suorsan projekti on tutkimusmatka fyysisen ja virtuaalisen todellisuuden välillä.

Pekka ja Teija Isorättyä tunnetaan ennen kaikkea mekaanisista veistoksista, roboteista ja installaatioista, jotka käsittelevät runolli

Tuomi kasvoi työläiskodissa ja valmistui taiteilijaksi kantaaottavalla 1970-luvulla.

The contact catalogue (Kohtaamisten luettelo) rakentuu osallistavista performansseista, joissa taiteilija selvittää miten ihmiset voivat s

Taiteilija kuvailee teostaan kybernetiikan alttariksi. Videossa esiintyy keraaminen vesiruukku ”jarro pato”, jolla on itkevät kasvot.

Museo ottaa näyttelyllä kantaa yhdenvertaisuuden puolesta ja tuo uusia ääniä aiheesta käytävään keskusteluun.

Vieras on päästäisen ja leijonan kertoma tarina päähenkilön Rišan vierailusta erikoisissa juhlissa, joihin hän päätyy puo


Turun Parrantien ateljeetalot on rakennettu Kastun kaupunginosaan 1968.

Näyttelyssä nähdään videoteos, jonka Alia Farid on toteuttanut tilaustyönä Sharjahin biennaalille.

Tonneittain savea ja satoja metrejä hirttä
Halu ja palava innostus kokeilla keramiikan rajoja ovat johdattaneet Pentikin keramiikkatehtaalt

Sarjaan sisältyy neljä näyttelyä, jotka lähestyvät teemaa eri näkökulmista.

”Pyramidin huippu huokuu parantavaa energiaa, ja sen neljä kylkeä kertovat elinvoimaisia tarinoita feminiinisyyden ja maskuliinisuuden tasapainosta

Työpajassa maalaamista lähestytään tutkivalla ja rennolla otteella, seuraten veden liikkeitä ja paperille muodostuvia kuvioita.

Horisontin muutoksia ja meren välityksellä heijastuvia tunnetiloja pohditaan näyttelyssä kansainvälisten ja suomalaisten nykytaiteilijoiden teosten

Taiteilijoiden Timo Ahon ja Pekka Niittyvirran hohtava valoteos kommentoi merenpinnan nousua ja taiteilija

Epävarma horisontti 6.3.–16.5.
Näyttely tarkastelee muuttuvaa merta ympärillämme.

Näyttelyn keskeinen osa on Blind Volumes (2016) – valtaisa teräsrakennelma, joka täyttää WAMin koko veistossalin ja toimii näyttämönä dynaamiselle

Puuhiili muistuttaa orgaanisesta alkuperästään huolimatta mustaa mineraalia ja siksi sen keveys yllättää.

Reset on hiekasta koostuva installaatio, joka levittäytyy ohuena mattona näyttelytilan lattialle.

Videoitu kierros kestää noin 25 minuuttia.
