Epävarma horisontti

Kati Rooverin teoskuva Salt of My Eyes
6.3.–16.5.2021

Epävarma horisontti

Näyttely tarkastelee muuttuvaa merta ympärillämme. Asiat, joita olemme pitäneet itsestään selvinä, ovat tulevaisuudessa epävarmoja ja seurausketjut yllättäviä.

Horisontin muutoksia ja meren välityksellä heijastuvia tunnetiloja pohditaan näyttelyssä kansainvälisten ja suomalaisten nykytaiteilijoiden teosten avulla.

Merivedet ovat tutkijoiden mukaan siirtyneet antroposeeniin – geologiseen kauteen, jossa ihmisen toiminta vaikuttaa alueisiin enemmän kuin luonnonvoimat. Nestori Syrjälä nostaakin teoksessaan keskiöön ihmisen vastuun omista toimistaan, joiden vaikutukset merien ekosysteemiin ulottuvat mikro-organismitasolta suurimpien merinisäkkäiden selviytymiseen saakka. Marjolijn Dijkmanin ja Toril Johannessenin suurennuslasin alla ovat suuren osan maapallon hapesta tuottavat mikro-organismit. Kati Rooverin teoksessa puolestaan matkataan ryhävalaan maailmaan ja pohditaan ihmisen ja luonnon rinnakkaineloa.

Läheltä kauas

Lähin meremme, Itämeri, on maailman toiseksi suurin murtovesialue, jonka vähäsuolainen vesi vaihtuu hitaasti ja on arka muutoksille. Tuula Närhinen on tarkastellut tuotannossaan monipuolisesti Itämeren kipupisteitä ja ilmiöitä. Myös Renja Leino ja Lilli Haapala antavat huomion lähirannan haavoittuvaisuudelle.

Valtameret, niin yhdistävinä kuin erottavina alueina, ovat olleet tiedon, vallan, liikenteen, kalastuksen, kaupankäynnin ja myös pelon väyliä. Sosiokulttuurinen ja yhteiskunnallinen asema sekä sijainti vaikuttavat mereen liitettäviin merkityksiin. Sasha Huberin ja Mohau Modisakengin teokset tarkastelevat näitä teemoja. Ilmastonmuutoksen myötä elämisen mahdollisuudet muuttuvat, ja tämän on arvioitu tulevina vuosikymmeninä vaikuttavan merkittävästi miljoonien ihmisten elinympäristöön, merien monimuotoisuuden heikkenemisestä puhumattakaan.

Olemme valtamerien kanssa osa samaa kiertokulkua. Se, mitä horisontissa ja aaltoilevan pinnan alla tulevaisuudessa näkyy, on suhteessa valintoihin, joita teemme tänään. Horisontin näkymiä tarjoavat: Timo Aho & Pekka Niittyvirta, Lauri Astala, Camille Auer, Marjolijn Dijkman & Toril Johannessen, Hreinn Friðfinnsson, Lilli Haapala, Corinna Helenelund, Sasha Huber, David Kasprzak, Ange Leccia, Radical Ocean Futures, Renja Leino, Mohau Modisakeng, Anna Niskanen, Tuula Närhinen, Kati Roover, Nestori Syrjälä, Janna Syvänoja ja Julia Weckman.

Kuva: Kati Roover, Salt of my Eyes, 2020.

Huom! Näyttelyssä voi vierailla tekemällä ennakkovarauksen. Tee ennakkovaraus tästä linkistä.

Turvallinen museovierailu

  •  Museokävijöitä pyydetään huomioimaan koronatilanteeseen liittyvät ohjeet turvaetäisyyksistä sekä käsi- ja yskimishygieniasta.
  • Kävijöille suositellaan kasvomaskin käyttöä.
  • Museoihin ei pidä mennä, jos on flunssan oireita.

Epävarma horisontti -näyttelyesite / näyttelytekstit

WAMin esite kevät 2021

Hinta

  • aikuiset 10 €
  • opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet 5 €
  • 7–15-vuotiaat 4 €
  • lapset alle 7 vuotta ilmaiseksi
  • perhelippu 24 €
02 262 0850
Tapahtumapaikka (kaupungin toimipiste): 
Tapahtuman osoite: 
Itäinen Rantakatu 38, Turku
Tapahtuman FB-sivu: 
Tapahtuman verkkosivusto: 
Tapahtuman Twitter-sivu: 
Tapahtuman Instagram-sivu: 
Sinua saattaa kiinnostaa: 
Installaatiokuva Elsa Salosen näyttelystä
Varaa näyttelyvierailu ennakkoon
04.03.2021

Installaatiossa nähdään eri luontoelementeistä mikroskoopin aluslasille työstettyjä värinäytteitä, joihin on maalattu animistiseen maailmankuvaan viittaavia luonnonhenkiä läpinäkyvällä maalilla.

Turun museokeskus
Varaa museovierailu ennakkoon
05.03.2021

Apteekkimuseo ja Qwenselin talo, Biologinen museo, Turun linna, WAM sekä Brinkkalan galleria ovat avoinna rajoitetuin kävijämäärin. Museoissa voi vierailla tekemällä ennakkovarauksen museokäynnille.