Alia Farid: At the Time of the Ebb

Stillkuva Alia Faridin videoteoksesta. Kuvassa kaksi kamelia.
11.6.–15.8.2021

Alia Farid: At the Time of the Ebb

Alia Faridin videoteoksessa vaelletaan perinteisten juhlatraditioiden läpi saarella, joka elää täysin omassa rytmissään ikiaikaisen vuodenkierron mukaan.

Näyttelyssä nähdään videoteos, jonka Alia Farid on toteuttanut tilaustyönä Sharjahin biennaalille. Kuvatessaan teosta taiteilija matkusti satoja kilometrejä Arabian niemimaan kärjestä Iranin Qešm-saarelle kalastajien uuden vuoden juhlan eli Nowruz Sayyadin aikaan. Kyseisenä juhlapäivänä kaikki kalastustoiminta, joka on kylän tärkein elinkeino, seisahtuu kunnianosoituksena luonnolle.

Alia Faridin essee-elokuvassa vaelletaan perinteisten juhlatraditioiden läpi saarella, joka elää täysin omassa rytmissään ikiaikaisen vuodenkierron mukaan. Juhlinnan keskeltä erottuu erilaisia hahmoja, kuten kameli, hevonen, lintu ja pastorin poika. Rituaaleihin osallistuvien ihmisten kuoro rytmittää kerrontaa, jossa matkataan kyläyhteisöstä aavikolle ja tanssitaan eläinnaamioihin pukeutuneiden hahmojen kanssa. 

Faridin monien muiden teosten tavoin At the Time of the Ebb kuvaa alueen ihmisten elämää ja kulttuuria useiden pienoiskertomusten kautta. Taiteilija poimii kuvaamistaan tilanteista mielikuvituksellisia näkymiä ja luo näin kokonaisuuden, joka huokuu myyttisyyttä ja taianomaista naturalismia. Teos muistuttaa nykyelämän monimuotoisuudesta kuvaten poliittisesti latautuneen raja-alueen ihmisten elämää yllättävästä näkökulmasta. Farid kommentoi teoksellaan kansallisiin ja ideologisiin rajoihin liittyviä kysymyksiä.

Alia Farid

Alia Farid (s. 1985) asuu ja työskentelee Kuwaitissa ja Puerto Ricossa. Hän tuo teoksillaan näkyvyyttä tarinoille, joille vallanpitäjät eivät ole antaneet tilaa. Farid työskentelee poikkitaiteellisesti hyödyntäen ilmaisukeinoinaan kirjoittamista, piirtämistä, elokuvaa, kuvanveistoa ja installaatiota. Häneltä on tulossa soolonäyttelyt St. Louisin nykytaiteen museoon (CAMSTL) vuonna 2022 ja Toronton Power Plant Contemporary Art Galleryyn vuonna 2023. 

Näyttely on avoinna 11.6.–15.8.
Ti, pe–su klo 10–17, ke–to klo 11–20

 

Videoteos: At the Time of the Ebb, 2019. Kolmikanavainen video, väri, ääni, kesto 15:43.
Tapahtumanoston kuva: Alia Farid: At the Time of the Ebb, 2019, © Alia Farid.

 

Hinta

  • aikuiset 12 €
  • opiskelijat, eläkeläiset, työttömät, varusmiehet 5 €
  • 7–15-vuotiaat 4 €
  • perhelippu 28 €
02 262 0850
Tapahtumapaikka (kaupungin toimipiste): 
Tapahtuman osoite: 
Itäinen Rantakatu 38, Turku
Tapahtuman FB-sivu: 
Tapahtuman verkkosivusto: 
Tapahtuman Twitter-sivu: 
Tapahtuman Instagram-sivu: 
Sinua saattaa kiinnostaa: 
WAM X
2021
19.04.2021

WAMx:n vuoden 2021 näyttelysarja Cosmic Archeology (suom. Kosminen arkeologia) tarkastelee länsimaiseen kulttuuriin syvälle juurtuneita tapoja ja uskomuksia sekä mahdollisuuttamme elää sopusoinnussa ympäröivän maailman kanssa.