– WAMin näyttelylinjaan kuuluvat Turun alueella vaikuttavien taiteilijoiden nostot, tilallisen taiteen ja veistosten esittely sekä kansainvälinen nykytaide. Vuoden 2023 monipuolisessa ohjelmistossa nämä ovat vahvasti näkyvissä. Näyttelyiden kokonaisuus tuo koettavaksemme niin turkulaista vahvaa taidetuotantoa kuin iloa, toivoa ja lohtua muuttuvaan maailmaan, kertoo vastuualuepäällikkö Satu Pajarre Turun museokeskukselta.
Museon vuosi käynnistyy kahdella näyttelyllä, jotka esittelevät pitkän linjan kuvataiteilijoita. Vastikään merkittävästä taiteilijaelämäntyöstä palkitun Jan Kenneth Weckmanin retrospektiivi Corpus luo katsauksen hänen mittavaan uraansa viiden vuosikymmenen ajalta. Rinnakkain esillä oleva näyttely Renaissance kokoaa puolestaan yhteen kolmen taiteilijan – Anna-Maija Aarraksen, Sussi Henrikssonin ja Ann Sundholmin – muodostaman taiteilijaryhmä SALONG3+:n 1990-luvulle painottuvaa tuotantoa. Näyttelyt ovat avoinna yleisölle 10.2.–21.5.
Kesäkaudella WAM keskittyy kuvanveistoon. Suomalaisten nykykuvanveistäjien teokset valtaavan museo päätilat näyttelyssä Hei tyypit!, jossa luodaan puhuttelevien veistosta ja yleisön välille yllättäviä kohtaamisia. Mukana näyttelyssä on muun muassa Jasmin Anoschkinin, Mia Hamarin, Kim Jotunin, Hanna Makkosen ja Tiia Matikaisen teoksia.
Syksyn elämyksellisessä Lux et Umbra -näyttelyssä taideteosten pääasiallisina materiaaleina ovat valo ja varjot. Näyttelyssä on mukana kiinnostavia ja yllättäviä teoksia suomalaisilta nykytaiteilijoilta ja ryhmiltä kuten Konvolv-kollektiivi, Anna Hyrkkänen, Anni Laukka, Pasi Rauhala ja Alexander Salvesen.
Vuoden 2023 päätilanäyttelyt
- Jan Kenneth Weckman Corpus 10.2.–21.5.2023
- SALONG3+ Renaissance 10.2.–21.5.2023
- Hei tyypit! 9.6.–17.9.2023
- Lux et Umbra 6.10.2023–14.1.2024
WAMx:n teemoina ystävyys ja tulevaisuudenusko
Kauden 2023 WAMx-sarjan teemamaa on Alankomaat. Sarjaa on ollut kanssamme kokoamassa Vleeshal-nykytaidekeskuksen johtaja Roos Gortzak. Otsikon Hop to Hope alla näyttelyt keskittyvät tulevalla kaudella ystävyyden, solidaarisuuden ja rakkauden teemoihin luoden vaikeiden aikojen jälkeen toiveikkaan näkymän tulevaisuuteen.
Näyttelysarjan taiteilijat
- Rory Pilgrim 16.12.2022–5.3.2023
- Mounira Al Sohl 17.3.–11.6.2023
- Iona Roisin 16.6.–3.9.2023
- Home alone collective 15.9.–3.12.2023
- Afra Eisma 15.12.2023–
Kuva: Yksityiskohta teoksesta SALONG 3+ Dimensions (of life) Deep Sleep, 1992, TMK (rajattu). Kuva: SALONG 3+